tiistai 15. lokakuuta 2013

Mätsäävät tyylit

Olen aina naureskellut pariskunnille, jotka pukeutuvat samanlaisiin tuulipukuihin. Phill on kanssani aivan samoilla linjoilla. Tai jos ihan tarkkoja ollaan Phillin pelko liian samanlaisesta tyylistä on ihan omalla tasollaan. Jossain vaiheessa hänelle oli liikaa, jos kummallakin oli päällään samansävyiset farkut. Välillä vaihdamme vaatteita kiiressä montakin kertaa, kun vaatteet ovat joko liian samanlaiset tai sitten aivan liian erilaiset. Arkiaamuisin ei voi muuta todeta kuin, thank god for uniforms!

Mutta nyt ovat maailmankirjat menneet aivan sekaisin: Meillä on mätsäävät Toms-kengät, joita kerran jo kerkisimme käyttämään vahingossa yhtä aikaa. Eikä edes iskenyt paniikki. Totuus on, että rakastamme kumpikin Tomsejamme ja kokoelmamme tulee varmasti lähitulevaisuudessa kasvamaan muutamilla yksilöillä. Kumpikaan ei taida enää luopua päivittäisestä ja rajattomasta oikeudestaan Tomseihin. Sen lisäksi että Tomsit ovat älyttömän mukavat ja makeat, ne tekevät myös maailmanlaajuista hyvää. Jokaista ostettua paria kohti Toms lähettää kengät niitä tarvitsevalle lapselle (one for one).

Siinä ne ovat söpösti rivissä

Pacific Beachille muuttaminen tuntui tyylillisesti siltä, kun olisin palannut kotiin Hawaijille. Rento ja boheemi surffityyli kukoistaa, mikä tarkoittaa sitä, että saan taas kaivaa esiin kaikki rakkaat kesävaatteeni, jotka olivat New Hampshiressa epävirallisesti pannassa. New Hampshiressa tunsin välillä olevani liian vanha vaatteisiini, täällä vastaan kävelee (ja etenkin pyöräilee) minua 30 vuotta vanhempia yksilöitä, jotka kantavat surffityylinsä arvostettavasti ja kunnialla. Tosin tyylin rentous on täällä harkitumpaa kuin Hawaijilla. Hawaijilla oltiin oikeasti rentoja, täällä avainsana on tyyli. Rentous on tietynlainen fashion statement. Ja feikkisurffarihan minäkin olen. Ainakin vielä toistaiseksi.

Huomenna ajattelin viedä rantavaatteeni rannalle. Ainakin sen verran, että saan kastettua varpaat veteen ja kuumaan hiekkaan. Tekemistä riittää täällä kotona yhä edelleen ja sormet syyhyävät jo työpaikkaakin etsimään. Mutta toimiihan siellä rannallakin puhelimen netti. Jostain pitää aloittaa.

Tämän päivän juoksumaisemat. Taustalla näkyy Mission Bay.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti