maanantai 23. joulukuuta 2013

Jos ei jouluna ole lunta...

...Silloin valaistaan tienoot jouluvaloilla...













Tästä illasta muodostui aika erilainen kuin kuvittelimme. Lähdimme pimeän tultua ajelemaan I-5 motaria pitkin kohti 32nd st tukikohtaa. Juuri ennen exitiämme näimme autojen seassa pienen, hätääntyneen koiranpennun. Emme voineet pysähtyä motarilla kuin seinään, mutta päätimme ajaa pienen kierroksen takaisinpäin ja katsoa, josko voisimme tehdä asialle jotain.

Suureksi ihmeeksemme ja onneksemme koiranpentu oli selvittänyt tiensä motarin reunaan ja istui siellä hätääntyneenä, mutta rauhallisesti paikallaan. Pysäköimme auton pientareelle ja kävimme noukkimassa koiran kyytiin. Koira oli purrut kielensä aika pahaan kuntoon, mutta näytti muuten voivan ihan hyvin. En varmasti ikinä unohda koiran katsetta... Voi pientä ressukkaa!

Soitimme pari puhelua ja löysimme sairaalan, joka suostui ottamaan kodittoman eläimen huostaansa. Olemme aika varmoja, että koira ei ole kulkukoira, sillä koira oli hyvin kesy ja hänellä oli päällään punainen villapaita. Valitettavasti koira ei ollut kuitenkaan sirutettu. Toivon koko sydämestäni, että omistajat etsivät aktiivisesti ja koira löytäisi jouluksi takaisin kotiin!

Aina ei tiedä, mitä ilta tuo tullessaan... Mutta nyt on kyllä joulumieli kohdillaan :). Vieläkin iloisempaa joulua!

2 kommenttia:

  1. Kunpa kaikki olisivat teidan kaltaisianne! Ihanaa, kun autoitte koira parkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi muuta kuin toivoa, että joku tekisi saman, jos kyse olisi Kisusta

      Poista