sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Mereneläviä

Voisin syödä kalaa vaikka joka päivä. No, ainakin joka toinen päivä... Helppo toive! Siellä missä on laivasto, on vettä (melkein ainakin) ja siellä missä on vettä, on kaloja (melkein ainakin). Tuoreiden kalojen saanti on siis (melkein ainakin) turvattu.

Koska synttärini ajoittuvat heti suuren juhlakauden perään, ei minun yleensä tee mieli juhlia niitä sen kummemmin. Phillin on vaikea ymmärtää, miksi. Toimivaksi osoittautunut kompromissi on minun valitsema synttäri-illallinen. Välillä pyydän Philliä kokkaamaan ja toisinaan käymme jossain lempiravintoloistani syömässä. Tänä vuonna esitin kuitenkin toivekolmosen: Sushia kotiin noudettuna.


Viattomilta vaikuttaneet sushi-rullat sysäsivät isot rattaat pyörimään ja edessä oli neljä päivää kestänyt mereneläväputki:

Perjantaina Phill kokkaili meille simpukoita, pokea (hawaijilainen raakaa kalaa sisältävä alkupala"salaatti") ja meriahventa kasvis-ja couscous-pedillä.


Lauantaina kävimme ystäviemme kanssa illallisella Fish Public -ravintolassa. Kokonaisena kypsennetty kala sekä grillattu mustekala veivät kielen mennessään. Todistusaineistoa ei löydy, sillä nälkä vei voiton kuvausinnosta. Ravintolan nettisivuilta löytyy kyllä herkullisia kuvia, jos niitä haluaa sieltä kurkata: Fish Public

Tänä iltana ajattelimme siirtyä jo kalasta kanaan, mutta muutimme viime hetkellä mielemme ja poikkesimme Pacific Beachin ja La Jollan välimaastossa sijaitsevassa Oscar's Mexican Seafood "hole in the wall"-ravintolassa/kojussa. Oscar ja kumppanit tekevät kojussa kaiken alusta alkaen itse ja sen kyllä huomaa. Isoja makuja pienellä hinnalla.


Taas on siis herkuteltu, mutta tällä kertaa aika terveellisesti. Huomenna taitaa kuitenkin olla edessä paluu arkeen a.k.a. Veeran kokkausvuoro. Luvassa siis jotain simppeliä, nopeaa ja super-terveellistä.

3 kommenttia:

  1. Minakin voisin syoda sushia koko ajan .... mietin vahan, etta jos tana kesana menisi ihan oikealle sushi cooking kurssille, kun toistaiseksi sushi rolls:ni maku on ihan ok, mutta looks - not so much.
    Btw, Sushi Ota (Pacific Beach) on myos hyva paikka, ja Cafe Japengo (La Jolla) samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sushi Ota:sta juurikin haettiin meidän torstainen sushi. Se on tuossa ihan lähellä ja oli tosi hyvää!

      Poista
    2. Great minds must think alike! Joo, arvelin, etta Sushi Ota olisi teidan neighborhoodissa. Se oli yksi suosikeistani, kun siella olin.....

      Poista