lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pikkinikki ja muita onnistumisia

Pari viikkoa sitten tuli vuodatettua täällä blogissakin kahden päivän edestä vastoinkäymisiä. Joskus ei vain onnistu. Mutta, onneksi toisinaan kuitenkin onnistuu ja koko päivä menee smoothisti putkeen. Hassua kyllä noista päivistä ei tule koskaan kirjoitettua, sillä niistä on paljon vaikeampi repiä huumoria. Tänään ajattelin kuitenkin (tylsyydenkin uhalla) kertoa, kuinka vaivattoman onnistunut päivä tästä lauantaista mudostui.

Herätessäni pohdin hetken, kuka idiootti keksi varata silmälääkärin kello kahdeksaksi lauantai aamuna. Katsellessani ympärilleni en nähnyt muuta kuin peilin... Ei auttanut muu kuin uhrata laiska aamu ja lähteä liikkeelle. Silmälääkärini sijaitsee tässä ihan lähellä, joten jätin auton kotiin ja kävelin. Loistava ratkaisu! Yöllä oli satanut (kuulemma kaatamalla...minä en kuullut mitään) ja ilma oli todella raikas. Perille päästessäni olin jo ihan hereillä. Silmälääkärissä silmäni todettiin kaikin puolin terveiksi, mutta näköni oli muuttunut juuri sen verran, että sain hyvän syyn hankkia uudet lasit. Jee! Hieman yhdeksän jälkeen olin jo kotona silmät tutkittuina ja puolet viikonlopun ruokaostoksista hoidettuina. Tehokas alku päivän to do -listan tuhoamiseen!

Seuraavaksi listallani oli kaappien siivousta. Siivotessani löysin vanhat sandaalit, jotka olin jo unohtanut ja jotka olivat ihan täydelliset uuden iltapukuni kanssa. Testasin pukua sandaleiden kanssa ja totesin, että se kaipaisi pientä lyhennystä ja vyötäröltäkin voisi ottaa pikkuisen sisään, jotta se istuisi ihan täydellisesti. Löysin Yelpistä räätälin tästä läheltä ja hurautin sinne mekkoni kanssa. Räätäli osoittautui hauskaksi aasialaiseksi naiseksi, joka lupasi hoitaa mekkoni kuntoon ajoissa ja neljällä kympillä. Loistava diili! Heiluessani räätälin liikkeessä mekko päällä, joku minulle ventovieras nainen astui sisään vain kehuakseen, kuinka kaunis se on. Tuli hyvä fiilis!

Räätälin jälkeen suuntasin kotiin viimeistelemään vaatekaapin siivouksen ja valmistautumaan vappu picnicille. Pääsin kuokkimaan ja tapasin paljon uusia suomalaisia. En ole ollut aikoihin saman päydän ympärillä yhtä monen suomalaisen kanssa. Hassua ja hauskaa! Tarjolla oli mm. karjalanpiirakoita munavoilla, makkaroita, perunasalaattia, pikkuperunoita, hedelmiä, marjoja, cocktailtikkuja (öh, siis ei pelkkiä tikkuja), pastasalaattia, marenkeja, grillilihaa, pekonisienijuustokääröjä, ruissipsejä jne. Ruoka ja tuulisen viileä sää olivat aivan kuin Suomessa vappuna (tai juhannuksena). Vieressämme oli myös markkinat, joista puuttui vain metrilaku. Hyvitykseksi ja viihdykkeeksi meille tarjottiin tosin polynesialaista tanssia...


Picnicin jälkeen riensin kotiin jatkamaan siivoilua ja sain kuin sainkin hommat hoidettua. Tällä kertaa tauko ja tehtävälistasta lipsuminen kannattivat selvästi. Illalla minulla oli vielä aikaa lähteä ystäväni kanssa Whole Foodsiin ja illalliselle. Whole Foodsista löytyi uusi lauantaiherkku - freeze dried cantaloupe melonit. Ainesosaluettelossa oli tasan yksi ainesosa: cantaloupe.

Siinä se - jota kuinkin täydellinen lauantai. Lisää näitä, kiitos!

Tässä minun (1/5 tyngäksi jäävä) panostukseni 5 arkipäivää/ 5 kuvaa -haasteeseen. Siltähän ei ole voinut kukaan facebookissa viihtyvä välttyä. Anni laajensi haasteen blogien puolelle ja täytyy myöntää, että toisten arkea on kyllä kiva kurkkia. Vaikka minä olenkin hieman laiska ja jätän arkeni kuvailun (tämän haasteen muodossa) vain yhteen päivään, olkaa te muut ahkerampia. Minä jatkan mielelläni arjen tirkistelyä.

P.S. En suunnitellut tätä ennakkoon, enkä tietenkään ottanut päivän aikana kuvia. Lupaan kuitenkin pyhästi, että valmiista mekosta ja kengistä sekä uusista (vielä olemattomista) silmälaseista näkyy kuvia myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti