Etanapäivä

Perjantai-iltapäivä oli vähintään yhtä pitkä kuin koko muu viikko yhteensä. Se ei loppunut ikinä - ennen kuin sitten kuitenkin loppui. Töiden lisäksi myös liikenne eteni tänään tahmaisesti. Jokaikinen liikennevalo päätti vaihtua nenäni edessä punaiseksi ja jokainen eteeni osunut autoilija oli jonkinsortin taivaanrannan maalari, jolla ei ollut kiire minnekään. Kyllä taas lehmänhermoja koeteltiin! Onneksi radiosta tuli tämä uusi lempparibiisini: Vance Joy, Riptide 

Nyt olen hengitellyt kotisohvalla muutaman tunnin syvään, rapsutellut Kisua, syönyt herkkuja (aka todella tuoreita, kirjaimellisesti suuhun sulavia, taateleita) ja suunnitellut viikonlopun aktiviteetteja. Ah, elämä voittaa! 

Huomenna palaan kahdeksaksi tunniksi koulunpenkille kertailemaan (miljoonatta kertaa) ensiavun ja elvytyksen saloja. Kaikeksi onneksi työnantajani maksaa kurssin ja hyvittää "menetetyn" lauantain palkallisella vapaapäivällä. Edellisestä kurssistani on nyt maagiset kaksi vuotta, eli korttini umpeutui juuri. USA:ssa kaikilla preschool -opettajilla pitää olla voimassaoleva ensiapukortti. Jostain kumman syystä kurssille meneminen ei tunnu edes yhtään vastenmieliseltä. Olisikohan tämä jotain yleistä kouluikävää, vai mitä...?

Kurssin lisäksi viikonlopulle on suunnitteilla viini-iltaa ja vuoren valloitusta. Ei siis yhtään hullumpaa tämä elämä näin perjantai-iltana. 

Kuvista jälleen iso kiitos Raijalle! Tuona hetkenä olisi aika saanut vaikka pysähtyäkin...