keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kisun kupissa

Kisun unikoulusta on kulunut nyt niin monta viikkoa, että uskallan todeta sen olleen täydellinen menestys. Viime lauantaina unohdin antaa Kisulle kakkosiltapalan ja heräsin neljältä aamuyöstä siihen, että Kisu söi varpaitani. Ensin kiukustuin, mutta tajusin sitten virheeni. Sopimusta (rutiinia) ei rikota! Kävin kumoamassa kuivaraksuja kuppiin ja loppuyö menikin sitten sulassa sovussa karvapalloystäväni kanssa.

Viime aikoina Kisu on kuitenkin alkanut hyljeksimään purkkiruokaa. Jos Kisu saisi valita, söisi hän todennäköisesti pelkkiä kuivapapanoita. Mutta kun ei saa, hah. Terveyssyistä haluan Kisun syövän kumpaakin. Siksipä päätin vaihtaa Kisun purkkiruuan toiseen merkkiin ja kokeilla, mitä tapahtuu.

Terveellinen ja hyvä ruoka on meille tärkeä asia - olipa kyse sitten minusta, Phillistä tai Kisusta. Tutkiskelin netissä eri vaihtoehtoja ja päädyin Natural Balance purkkiruokaan. Monista kissanruuista löytyy hyvin paljon täyteaineita ja hyvin vähän proteiinia. Natural Balancen raaka-ainelista oli kuitenkin hyvin vaikuttava. Toistaiseksi Kisu on syönyt kaiken kupista löytyvän ruuan, mutta huomattavasti laimeammalla innolla kuin suussa kivasti raksuvat kuivapapanat. Täydellisen purkkiruuan metsästys saattaa siis jatkua pian...



Tiedättekö mitkä ovat muuten Kisun lempileikit tällä hetkellä? Kissatrampoliini aka (entinen) vierasilmapatja sekä heitettyjen kuivaraksujen metsästäminen. Ruokin Kisun aivan kuin kanan tai lähilammen ankat. Joskus voisi kuvata pienen videonkin ja latailla tänne... Hauska otus tuo Kisu.

3 kommenttia:

  1. Aw mikä söppänä. Samaa näköä kuin meidän Misussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä syötävän suloinen - useimmiten :). Kisu ja Misu rimmaa kivasti :D. Olen joskus miettinyt, että jos meille joskus tulee toinen kissa, sen nimi voisi olla Misu.

      Poista
    2. Hehee, meijän edellisen kissan nimi oli Pekka, mutta kutsuin sitä niin usein Kisuksi tai Misuksi, että ajattelin että seuraava karvapallo saa kyllä toisen noista nimistä omakseen kun ne kerran niin luonnollisesti suuhun sopii :) !

      Poista