sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pehmoisissa lakanoissa

Ennen muuttoani USA:han en tiennyt, että lakanoiden pehmoisuus mitataan numeroissa. Kaappini pursusivat mukavia ja vanhoja peruslakanoita sekä iloisen riemunkirjavia pussilakanoita ja tyynyliinoja. Lempparini oli tummanvihreä, mustapilkullinen setti, jota kutsuin merihirviöksi.

Sitten tapasin Phillin, jonka kaapista löytyi vain kaksi lakanasettiä. Kumpikin yksivärisiä ja ylellisen pehmeitä. Phill johdatti minut thread countien maailmaan ja valisti minua pehmoisten lakanoiden merkityksellisyydestä. Minä otin luksuslakanat omakseni ja toin Phillin maailmaan pussilakanan. Kun tähän vielä lisättiin ihanan pehmoinen ja viileän lämmin untuvapeitto, alkoi sänkymme lähentelemään täydellistä.

Makuuhuoneemme ihanin juttu: Veeran lukunurkkaus. Jonain päivänä hommaan tuohon kunnon pehmusteet, kauniit verhot ja lisää tyynyjä

En koskaan silitä meidän lakanoita, koska a) inhoan silittämistä b) Kisu

Vaikka lakanoidemme thread count numerot ovatkin olleet kohtuullisen korkeita, ovat niiden mukana tulevat korkeat hinnat hillinneet lakanoiden ostointoamme. Kaapistamme löytyy vain muutama tarkkaan valittu setti, joita vuorottelemme sängyssämme. Välillä olemme kuolanneet tuhatlukujen perään, mutta kääntäneet lopulta selkämme "one day...".


Nyt tuo päivä on täällä. Groupongille kiitos! 1200 thread count, egyptiläistä puuvillaa. Oikea hinta $350, mutta Groupongin ihmeellisessä maailmassa ainoastaan $70. Koska olimme uusien lakanoiden tarpeessa, emme epäröineet hetkeäkään.


Tänään nukuttaa makoisasti! Vielä kun saisi yhdistettyä tähän sen merihirviöpussilakanan, olisi kaikki täydellistä...

5 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä aivan uusi asia. Mielenkiintoinen kyllä :) ja joo, onnea on mankeli, kun ei jaksa silittää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mankeli olisi ihana, mutta en ole vielä koskaan törmännyt sellaiseen täällä USA:ssa. Onkohan täällä niitä laisinkaan...?

      Poista
  2. Haaveilen itsekin egyptipuuvillasta ja pehmeistä lakanoista, mutta en ole valmis luopumaan pussilakanoista. Toistaiseksi silmiin on osunut pussilakanoita vain Ikeassa - ja ne ovat muuten kovia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duvet covers -nimellä ollaan löydetty pussilakanoita ja jopa pehmoisia sellaisia. Niistä puuttuu tietenkin ne kulmareiät, mutta oh well, kaikkea ei voi saada :)

      Poista
    2. Hmm, tuollaisia en olekaan hoksannut. Täytyy tutkailla kaupasta, kiitti vinkistä! Ne reiät eivät ole niin tarpeellisia, ei niitä Ikea-pussilakanoissakaan ole. :D

      Poista