sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ankat ja Teemu-mania

Blogin viikonlopun mittainen hiljaisuus johtui minilomastamme Anaheimiin. Tuntuu kuin olisimme olleet jossain kauempanakin, vaikka oikeasti olimme n. parin tunnin päässä kotoa. Ajomatka San Diegosta Anahaimiin on hyvin suoraviivainen (I-5), mutta valitettavasti myös hyvin ruuhkainen. Suosittelen lämpimästi välttämään myöhäisiä iltapäivän sekä alkuillan tunteja, jos suinkin mahdollista. Lähdimme perjantaina liikkeelle yhdeltä iltapäivällä ja jumituimme silti hetkittäin ruuhkaan. Takaisin tullessa sunnuntaina saimme ajella niin lujaa kuin rajoitukset sallivat.

Anaheimin suurimmat houkutukset pyörivät ankkojen ympärillä ja niiden perässähän mekin olimme liikkeellä. Perjantaina Ducksit jäähallissa ja lauantaina Aku ja aika monta kaveria Disneylandissa. Mutta aloitetaanpa niistä Duckseista ja ihanasta Teemusta.



Olen käynyt katsomassa Bruinsien pelejä muutaman kerran Bostonissa, mutta tämä oli ensimmäinen Ankkojen pelini ikinä. Sinänsä harmi, sillä Teemu Selänne päätti uransa viime kauteen ja olisi ollut mahtava nähdä legenda tositoimissa. Onneksi Teemu - mania oli vallannut Honda - hallin kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Selänteen kasipaita nostettiin viikko sitten hallin kattoon, missä se kiikkui ylhäisessä yksinäisyydessään. Ankkafanien päällä näkyi satoja Selänne-paitoja, paljon, paljon enemmän kuin kaikkia muita paitoja yhteensä ja fanikaupassa oli hyllyittäin Teemu-tavaraa ja erailisia paitavaihtoehtoja. Pelin jälkeen urheilukanavat näyttivät Teemun haastatteluita ja uusintaa viime viikonlopun juhlallisuuksista. Ei ole laisinkaan turha jätkä Teemu näillä hoodeilla.



Itse peli oli myös Ankkojen juhlaa. New Jersey Devilseillä ei ollut paljon mahkuja Ducksien tahkoessa maaleja. Loppulukemat olivat 5-1 ja hallin tunnelma katossa Teemun paidan seurana.


Nuo jään kunnossapidosta vastuussa olleet bikini babyt olivat minulle ihan uusi jääkiekkoon liittyvä tuttavuus. Heh, saattaahan se lisätä lajin kiinnostavuutta tietyissä kohderyhmissä...

Oli kyllä hauska ilta! Jääkiekko on minulle ehdottomasti penkkiurhelulajien ykkönen. Kuulin jokin aika sitten huhun, että San Diego saattaa saada pian oman NHL - joukkueensa. Toivottavasti huhulla on perää ja lätkä muuttaa naapuriin. Jos kotikaupungillani olisi oma joukkue, saattaisi minusta tulla hyvinkin tosifani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti