tiistai 4. elokuuta 2015

Perhosia vatsassa

Kävimme tekemässä sunnuntaina viimeisen tarkastuskäynnin uudessa kodissamme, ennen kuin kaupat lyödään lopullisesti lukkoon (final walk-through). Vitsit, että jännitti! Olin nähdyt asunnon viimeksi ennen kuin jätimme tarjouksen ja silloin se oli vielä täysin kalustettu entisten asukkaiden tavaroilla.

Tyhjänä asunto näytti tietenkin erilaiselta, mutta kummalla tapaa myös enemmän kodilta. Kuljimme ympäriinsä mittanauhan kanssa suunnitellen, minne mikäkin tavara päätyy. Huomasimme iloksemme, että kaikille tavaroillemme löytyy tarvittaessa paikka. Siis kaikelle muulle paitsi kissojen hiekkalaatikolle. Hitsin, hitsi... Onneksi pinterest pelasti tästäkin pulasta ja kissat saavat entistä ehomman vessan.

Mittauspuuhien jälkeen kävimme vielä Ikeassa inspiroitumassa ja ostamassa niitä kuuluisia irtskareita, joista minun piti pysyä kaukana. Kassaneiti ilmoitti minulle muuten karkkien hinnan ruotsiksi. Hih! Mutta ennen kuin kerkisin edes sanomaan mitään, hän luki nimeni maksukortista ja totesi erehtyneensä: "Sinähän olet Suomesta!" Kertoipa minulle vielä senkin, että lähiaikoina hyllyyn ilmestyy lisää salmiakkia. Ah, kuinka kotoisaa! Muuton tiimoilta tulee varmasti ravattua Ikeassa jonkin verran...

Maisema kotipihalta viime perjantailta

Muuttoon on nyt alle kaksi viikkoa ja eilen saimme lainan prosessoijaltamme ihanan viestin, jossa meille kerrottiin, että kaikki on kunnossa, lainapaperit tilattu ja lopullinen kauppakirja voidaan allekirjoittaa sovittuna päivänä. Shampanjaa en uskalla vielä poksautta, mutta aika lupaavalta tämä alkaa näyttämään. Ihan tosi pian ollaan jo uusilla hoodeilla, omassa kodissa! Mahtavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti