torstai 19. marraskuuta 2015

Ameriikan Veera

Mattimaisuuksia paljastaessani tulin luvanneeksi listan myös niistä piirteistä, joiden kohdalla Amerikan vuodet ovat muuttaneet minua. Tehtävä osoittautuikin yllättävän vaikeaksi, sillä asiaa pohtiessani huomasin, etteivät luonteenpiirteeni ole muuttuneet mihinkään. Kyse on enemmänkin uusista tavoista tai käyttäytymismalleista.

Mutta ei kai tätä tarvitse niin vakavasti ja kirjaimellisesti ottaa. Näillä syvyysasteilla liikutaan nyt, kymmenen vuoden päästä ehkä jossain muualla. Tässä siis lista asioista, joiden kohdalla olen ehkä pikkuisen Nancy:

Ruokailutavat

Tämä hieman hävettää: En käytä enää veistä joka aterialla. En edes huomannut, ennen kuin Phill kysyi minulta jokin aika sitten oliko minulla ennen tapana käyttää aina veistä syödessäni. No olihan minulla. Osasin syödä oikein hienosti ja sivistyneesti. En ole ihan varma, mihin ja milloin tapa jäi, mutta pitäisi varmastikin ryhdistäytyä ja palata vanhaan, ainakin silloin kun veitsi löytyy kattauksesta.

Maapähkinävoi

Ennen USA:han muuttamista en pitänyt maapähkinävoista, mutta harvemminhan siihen vielä noihin aikoihin Suomessa törmäsikään. USA:han muuton jälkeenkään en pitänyt siitä vielä pitkään aikaan, kunnes jotain naksahti ja siitä tuli banaanin kanssa nautittuna yksi lempparivälipaloistani. Ollaanpa tässä päästy jopa niinkin pitkälle, että kiireisimpinä aamuina vetelen poskeeni quinoa-leipää, joka on voideltu maapähkinävoilla ja kuorrutettu banaaneilla. Eikä tunnu edes kummalliselta.

Passiivisaggressiivisuus

Kiertely, kaartelu, asioiden vaatiminen ilman, että pyydetään suoraan sekä yletön kiittely, kun toinen tajuaa tehdä, mitä halusin. Tämän piirteen pidän kaukana kotiympäristöstä, sillä luotamme Phillin kanssa kumpikin suoraan kommunikointiin. Mutta naisvaltaisissa työpaikoissa olen joutunut tottumaan siihen, ettei suoruus ole aina hyväksyttävää.

Tööttäily

Tämä kohta tuli Philliltä enkä ole ihan varma, onko tämä edes totta. Minusta Tööttäilen edelleenkin hyvin harvoin. Paljon useamminkin tekisi kyllä mieli, mutta tyydyn sitten kuitenkin vain kiroamaan liikennetörtöt mielessäni jonnekin pimeimpään kuusimetsään.

Laveampi puhetyyli

Tämä menee kai jonnekin small talkin ja kohteliaisuussääntöjen hujakoille. Vastakysymyksiä, kehuja, mahdollisia pahoitteluita  (monin sanankääntein), kyllä ja ei -vastausten välttelyä. Kieli ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä. Siksi onkin kai ihan luonnollista, että kielitaidon karttuessa lisääntyy kieleen sidoksissa oleva tilannetajukin.


Nämä tulivat ensimmäisinä mieleen ilman suurempia kaiveluita. Tilannekatsaus saattaa tulla tarpeeseen ainakin kerran vuodessa. Jännä nähdä, millainen Matti-Nancy -hybridi minusta vielä muodostuukaan.

6 kommenttia:

  1. Joopa, tuo veitsettömyys on tarttuvaa ja välillä täytyy oikein kiinnittää huomiota, että 'osaa' syödä! Itse huomaan vihdoinkin (3,5 vuoden jälkeen), että suusta tulee välillä 'yes sir / thank you ma'am', mikä täällä etelässä on niin luonteenomaista. Olen myös alkanut nähdä uusia puseroita, muuttuneita kampauksia ja kivoja kenkiä aiempaa enemmän:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sir ja ma'am eivät tule vielä luonnostaan, mutta lapsille suunnatut sweetiet, buddiet etc löytyvät kyllä jo sanavarastosta. Samaten tykkään parisuhteen hellittelynimistä, joita meillä on käytössä aika liuta. Kenkien, vaatteiden ja hiusten kommentointi on minusta kiva tapa, jonka olen ihan tietoisesti opetellut. Kiva kuulla, etten ole ainoa veitsen hylkääjä :)

      Poista
  2. Mä tööttäilen täällä enemmän ihan vaan siksi, että täysin ällistyttäviä tööttäilyn arvoisia tilanteita tulee täällä useammin kuin Suomessa - ja lisäksi jengi ajaa jatkuvasti niin vanhoilla "vihreillä" että itselle on jo vaihtunut vihreät.

    Mä vielä pidän kiinni veitsestä ulkona syödessä, mutta kotona en aina jaksa enää kattaa veistä pöytään, jos ei ole leikattavaa ruokaa vaan esim pastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä, joskus on vaan pakko tyytätä, vaikka oikeasti tekisikin mieli huutaa unbelievable! Phill on kehitellyt mielessään hologram-systeemiä, jolla voisi lähettää viestin kanssa-autoilijoille. Sellaisen sarjakuvamaisen puhekuplan...:)

      Hyvä kun mainitsit tuon eron ravintolan ja kodin välillä. Tuli parempi olo kun muidtin, että minäkin käytän kyllä veistä julkisilla paikoilla syödessäni.

      Poista
  3. "Kiertely, kaartelu, asioiden vaatiminen ilman, että pyydetään suoraan sekä yletön kiittely, kun toinen tajuaa tehdä, mitä halusin"

    Suomalaisia pidetään suorina. Mitä eivät todellakaan ole. MOT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuota passiivisaggressiivisuutta löytyy Suomestakin, mutta minun kokemukseni on, että suomalainen kielikulttuuri on suorempi ja töksäyttelevämpi kuin amerikkalainen/englanninkielinen. Jos suomenkielinen pyyntö tai käsky käännetään suoraan englanniksi, kuulostaa se tässä kielikulttuurissa tylyltä. Välillä pehmentelyssä mennään kuitenkin niin pitkälle, että pyyntö pitää osata kaivaa esiin. Tässä on ainakin minulla ollut opettelemista.

      Poista