torstai 5. marraskuuta 2015

Frenchtown, New Jersey

Jos USA:n osavaltioita listataan tavallisen suomalaisen silmin kiinnostavuusjärjestykseen, ei New Jersey taida kohota listalla kovinkaan korkealle. Ymmärrän. En minäkään tiennyt New Jerseysta juuri mitään (mairittelevaa) ennen kuin tapasin oman Jersey-mieheni. Nyt kun minulla on oma lehmä syvällä New Jerseyn ojassa, voin myöntää olevani pikkuisen ihastunut tuohon New Yorkin kupeessa sijaisevaan maalaisserkkuun.

Phillin kotiseutu koostuu maatiloista, metsistä ja toinen toistaan mielenkiintoisemmista pikkukaupungeista. Kyläpahaset eivät ole mielenkiintoisia siksi, että niistä löytyisi loputtomasti tehtävää ja nähtävää, vaan siksi, että ne ovat täynnä yllätyksiä. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Yhtenä päivänä dinerin vieruspöydässä istuu kovaääninen gangsta, jota ei voi olla kuuntelematta ja katselematta, vaikka kuinka yrittää. Seuraavana päivänä löydät kolmen talon kokoisesta kylästä urheilukaupan ja kolmantena metsän keskeltä löytyykin ihan älyttömän hyvää pizzaa tai viher-smoothieita.

Viime lauantaina Phill lähti isänsä kanssa kalastamaan ja minä seikkailin Phillin siskon kanssa Frenchtownissa. Frenchtown teki vaikutuksen ja nousi New Jersey -listallani toiseksi heti Princetonin jälkeen.




Kaupunki oli pienestä koostaan huolimatta täynnä hauskoja putiikkeja, joiden teema oli tietenkin hipsterin serkku, country chic. Mukaan olisi voinut napata lahes mita tahansa, Buddhasta silityslautakirjaan.









Mita Frenchtownista ei löydy, sitä tuskin tarvitsee. Tai ehkä kuitenkin toisinpäin. Mitään kovin järkevää tuosta söpöstä pikkukaupungista ei meinaan löytynyt. Mutta ei kai aina tarvitsekaan olla järkeva.

Jos siis löydät itsesi jostain ihmeen syystä luoteis-New Jerseyn farmimailta, käy ihmeessä piipahtamassa myos Frenchtownissa. Lupaan ettet pety! New Jerseysta on niin moneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti