perjantai 25. joulukuuta 2015

Sydämentykytyksiä ja rauhaa

Joulu ja kissat tuntuvat olevan ainakin meidän huushollissa pikkuisen kinkkinen yhdistelmä. Koristelimme aaton aattona pienen muovikuusemme ja aamuun mennessä se oli kaadettu jo kaksi kertaa. Aamulla kuusi kaatui vielä kerran komeasti, mutta neljännellä sain jo sitten kopin.


Virallinen valvoja

Päätimme luovuttaa ja laittaa kuusen takaisin pahvilaatikkoon odottelemaan Possun aikuistumista. Kävimme ostamassa askarteluliikkeestä huopaa, josta aioimme väkertää vielä aattoiltana seinäkuusen olohuonettamme koristamaan. Emme kuitenkaan kerinneet, sillä aattoiltapäivän rauha ja valmistelut vaihtuivat etsintäoperaatioon: Possu kun meni ja katosi.




Meillä kävi aattoaamuna nuohooja, mikä sai vieraita miehiä ja imuria pelkäävän Possun pinkomaan karkuun minkä pienistä tassuistaan pääsi. Oletimme Possun olevan sängyn alla tai komerossa, mutta kun kissaa ei ollut näkynyt moneen tuntiin nuohoojan lähdettyäkään, alkoi pieni huoli nostamaan päätään. Pengoimme koko kodin ylös alaisin,huhuilimme ja heiluttelimme herkkupussia, mutta Possua ei näkynyt eikä kuulunut. Tässä vaiheessa olin jo ihan varma, että Possu oli juossut paniikissa ulos. Possu tulee aina kutsuttaessa emmekä keksineet enää yhtään mahdollista piilopaikkaa.



Lähdimme siis ulos etsimään ja huhuilemaan. Hälyytin apuun jopa koiraansa ulkoiluttavan naapurimme samalla kun Phill kiipesi katolle tarkistamaan, ettei Possu ollut kavunnut nuohoojan lähdettyä avonaisen hormin kautta yläilmoihin. Possua ei kuitenkaan löytynyt mistään ja aloimme olemaan jo aika neuvottomia. Päätimme palata kotiin hakemaan taskulampun ja lämpimämmät vaatteet ja perua illan menomme.


Kotona etsin vielä kertaalleen kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat (jääkaappia myöden), mutta turhaan. Lopuksi kurkistin vielä uudelleen kylpyhuoneen liinavaatekaappiin enkä meinannut uskoa silmiäni, kun pyyhekasa alkoikin liikkumaan ja sieltä pilkisti pieni vaaleanpunainen nenänpää. Possu-rontti oli ollut koko paniikinomaisen etsintäpartiomme ajan kotona nukkumassa ehkä maailman mukavimmassa pedissä. Nuohoojan ja jätti-imurin kohtaaminen oli ilmeisesti ollut kova koettelemus, josta pystyi toipumaan vain kunnon päikkäreillä.


Loppu hyvin kaikki hyvin. Jätimme Possun nukkumaan komeroon ja lähdimme ystäviemme pippaloihin suunnitelmien mukaan. Ilta oli railakas ja tänään olemmekin sitten vain olleet, syöneet (Fazerin suklaata), pelailleet, lukeneet ja nauttineet. Kuusi sai loppujen lopuksi jäädä pystyyn hieman riisuttujen koristeiden kera eikä se ole tänään kaatunut vielä kertaakaan, vaikka molemmat kissat ovatkin saaneet pieniä hepuleita lahjapapereiden keskellä. Varsin onnistunut joulu siis, eikä se ole vielä edes lähimainkaan ohitse. Rentoilu ja nauttiminen jatkukoon!


Tässä vielä tämän joulun lempparilaulu: James Penquin . Loistava meno! Ja perään vielä Donde Esta Santa Claus, kun kerran San Diegossa ollaan.

2 kommenttia:

  1. Voih! Mä niin tiedän nuo tunnetilat!!! Kadonnut kissa, etit hulluna joka puolelta ja päässä raksuttaa monen monta ajatusta ja viimein se löytyy juurikin jostain läheltä, eikä vaan oo voinut päästää inahdustakaan!! Pohdin kanssa kuusen laittoa tänä vuonna ja perhe äänesti sen puolesta, kuusi on kyllä toistaiseksi ollut pystyssä, mutta oksat ja koristeet on tippuneet useaan otteeseen ja en tiennyt että muovikuusikin voi varista niin paljon... 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama havainto tuon varistamisen suhteen :D. Kaikkea sitä oppii... Tämän päivän saldo on kaksi kaatamista ja yksi jumiin jääminen. Huomenna sanotaan jo Kuuselle heipat ennen kuin kaikki puiset koristeet hajoavat.

      Poista