perjantai 12. helmikuuta 2016

R-juna Riihimäelle

Perjantai-illan klo 21.19 R-juna Riihimäelle

Istahdan junaan tuttuun aikaan. Aikataulut eivät ole muuttuneet ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen, vaikka hinnat ovatkin tuplaantuneet. Junan lipunmyyntivaunu täyttyy nopeasti eikä tyhjiä paikkoja jätetä. Paikallisjunien ihmiset ovat tottuneet uhmaamaan suomalaisten omantilantarvetta, vaihtoehtoja ei ole. Viereeni istahtava mies istuu kassini päälle. Ei pyydä anteeksi eikä reagoi, kun kiskon pussukkani turvaan.

Vastapäätäni istuva keski-ikäinen nainen kaivaa kassistaan ison irtokarkkipussin. Perjantaipussin huumaava tuoksu täyttää vaunun ja saa minut kaipaamaan karkkia ensimmäisen kerran tämän reissun aikana. Pitäähän ne matkakarkit olla, oli ikää sitten viisi tai viisikymmentä.

Käytävän toisella puolella portugalia puhuva kaksikko yrittää ostaa konduktööriltä yhden aikuisen ja yhden alle 16-vuotiaan lipun englanniksi. Konduktööri hämmentyy eikä ymmärrä. Kaksikon vieressä istuva suomalainen nainen tulkkaa ja auttaa ystävällisesti. Kaikki saavat oikeanlaisen lipun.

Jossain selkäni takana istuu joukko Ruotsin tai Tallinnan risteilyltä palaavia naisia. Naiset soittelevat kyytejä kotiin Keravan asemalta. Ruotsi ja suomi soljuvat puhelimeen sulavasti sekaisin. Joku naisista päästää suustaan V-sanan, mikä saa matkakumppanit hämmentymään ja hyssyttelemään.

Minä kuuntelen musiikkia kuulokkeilla ja tuijottelen ikkunasta ulos. Oikeasti tarkkailen ikkunan kautta heijastuvia kanssamatkustajiani. Yritän arvailla, kuka on tulossa töistä ja kuka viihteeltä, kuka on Keravalta ja kuka Riksusta.

Hyvinkäällä huomaan olevani vaunussa yksin. Riihimäen seiskalaituri täyttyy kuitenkin vielä junasta purkautuvista kanssamatkustajista. Taivaalta tulee räntää.


Ulkoriihimäkeläinen tuntee olonsa kotoisaksi. Jotkut asiat eivät muutu koskaan.

4 kommenttia:

  1. Ihana kamala koti. <3 Nautihan rakkaiden seurasta! Tänne tuli taas oikea kesä, mut silti on kyllä jotenkin ikävä sitä mustaa jäätä ja loskaakin, tai no äitiä ja Suomi-ystäviä ehkä eneminkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä onkin nyt valkoinen maa! Melkein ainakin talvi. Ihanaa on ollut, ei ollenkaan kamalaa :).

      Poista
  2. Ihana tarina, ensi kesana taas Suomeen ja tuijottelemaan salaa kanssamatkustajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti silloin kesällä ei sada räntää :). Tuo ikkunan kautta tuijottelu oli kyllä asia (siis vanha harrastus), joka oli päässyt jo unohtumaan.

      Poista