maanantai 7. maaliskuuta 2016

Housut pois

Kävimme kaveriporukalla syömässä. Kotiin lähtiessämme yksi huokaisi ääneen totuuden, joka kummitteli omassakin mielessäni:

En malta odottaa, että pääsen kotiin ja saan ottaa housut pois!

Niin se menee! Kun kotiovi kolahtaa, lähtee minulta heti kenkien perään housut. Legginsit, kotihame, lököshortsit - mitä tahansa muuta kuin farkut tai muut kahlitsevat housut.

Kaverini vei ajatuksen vielä astetta pidemmälle kertoessaan kieltäytyneensä kivoista, mutta yllättävistä kutsuista, sillä oli jo kerinnyt ottamaan housut pois. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta otin jo housut pois. Tästä lausahduksesta tuli nopeasti legenda.

Itse en ole housujeni suhteen ihan yhtä jyrkkä, sillä saan ne kyllä nopsaan takaisin päällekin. Mutta ymmärrän kyllä, mitä hän tarkoitti: Kun on jo kerinnyt asettautumaan mukavasti kotioloihin, ei välttämättä huvita lähteä enää minnekään. Varsinkin jos on päätynyt jo sohvalle viltin alle. Sieltä vasta onkin vaikea päästä pos!


Housuton on huoleton. Ainakin kotioloissa. Ei sillä ettenkö voisi ihan hyvin kauppaankin lähteä tässä lookissa. Tai vaikka elokuviin. Amerikkalaisessa legginssi- joogapöksyvillityksessä on ehdottomasti puolensa.



18 kommenttia:

  1. Mulla on aika sama meininki. Leggarit tai verkkarit päälle kun tuun kotiin. Tosin saatan legareita käyttää ihan ulkonakin tunikan kanssa. Olen niissä uskaltanut mennä töihinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Legginsit yhdistettynä kivaan tunikaan on kyllä ihan oikeasti toimiva asu! Minäkin olen ollut töissä legginseissä, vaikka joogapöksyt meillä onkin sentään kiellettyjen listalla :).

      Poista
  2. Haah! Kaytan tuota jatkossa - Kuulostaa houkuttelevalta mutta otin jo housut pois!

    VastaaPoista
  3. Ihan sama täällä! Vaihdan heti ekana löröhousut jalkaan. Leggareita en tosin omista (miten on mahdollista elää vuonna 2016 ilman, että on koskaan omistaunut yhtäkään paria legginssejä?!), mutta kollaripöksyjä kyllä. Näin ei-kesällä leggareissa ei kyllä tarkenisikaan sisällä, Saksassa talot ovat astetta kylmempiä vaikka miten lämmittäisi. Kesäisin käytän sitten jotain löröshortseja tai muita vastaavia. Pääasia ettei tarvii olla kunnon housuissa!

    Vaikeita tilanteita on ne, kun on kutsunut kavereita kotiin syömään. Iskee dilemma: oon siis kotona, eikä yhtään huvita pistää mitään farkkuja jalkaan, mutta eihän tässä nyt ihan polvipussillisissa verkkarihousuissakaan viitsisi esiintyä. Ratkaisuni on useimmiten hame ja sukkikset, niissä oon löytänyt yhdet, jotka eivät paina mahaa. ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatun nosto legginsittömyydestä :D. Muistan tuon kylmyys ongelman New Hampshiren ajoilta. Kotona oli talvella lämmintä max 15, joten mukaavus oli paljon myös lämpimyydestä kiinni. Tuon kotona järjestettävien pippaloiden ongelman ratkaisen täällä usein maxi-hameilla. Ne on niin mukavia ja kivan näköisiä.

      Poista
  4. Aivan sama juttu mulla! Farkut lähtee heti jalasta kun tulen kotiin ja legginssit vaihtuu tilalle! Ja legginssit kelpaa myös ruokakauppaan, sitä varten en laita oikeita housuja jalkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Legginseistä on moneksi. Tänään viimeksi totesin taas, että ne näyttävät kivoilta myös vähän pidemmän takin kanssa.

      Poista
  5. Mä olen aina ilman sukkia kotona. Samoin lapset riisuvat sukat samalla kun kengätkin, ja yrittävät samaa päiväkodissakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa paljaiden jalkojen ystävä. Toisaalta taas minun varpaat palelevat herkästi... Onneksi täällä San Diegossa tarkenee kuitenkin useimmiten ihan hyvin ilman sukkia.

      Poista
  6. Toi sun kotiasuhan on tosiaan paljon siistimpi kuin monet pyjama- ja yogapants-lookit tässä maassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah... Ei se ihan aina noin siisti ole :D. Vaikka tiedän kyllä mitä (asuja) tarkoitat.

      Poista
  7. Opetin miehellekin heti alkumetreillà hangover pants -kàsitteen - eli kotona nimenomaan ollaan krapulakalsareissa, eli niissà kaikista mukavimmissa kollareissa, leggareissa tai missà vaan mikà ei hierrà tai kierrà. Jos meillà on pidempààn vieraita, molemmat huokaillaan ettà joko kohta pààstààn taas hangover moodiin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hangover pants :D. Loistava ja minulle ihan uusi käsite! Kalsarikänneistä olen tosin kuullut :).

      Poista
  8. Niin osuva juttu! Mulla harmi vaan ne kotilegginsit ja muut kotivarusteet tuppaa monesti olemaan niitä ei-niin-edustavia, jolloin tulee nolo tilanne kun joku vaikka soittaakin yllättäen ovikelloa :D Lisäksi näin talvisin ulkoilun jälkeen heitän usein vaan ulkohousut pois, jolloin alta paljastuu ah niin edustavat urheilukalsarit tai villahousut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että kuvaan valikoituvat legginssit ovat sieltä siistimmästä päästä. Kaapista löytyy aika kaiken karvainen valikoima kotiasuja, joista ihan kaikki eivät kelpaa edes postin hakureissulle :D.

      Poista