sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Täydellinen

Viikonloppu oli täydellinen. Siis yksi versio täydellisestä. Olen meinaan huomannut, että eri viikonloppuina täydellinen voi muodostua hyvinkin erilaisita yksityiskohdista.

Tällä kertaa täydellinen tuntuu sekä kropassa että mielessä onnellisena raukeutena. Olen kävellyt ystävien kanssa rannoilla ja metsissä, ähkinyt tukikohdan ulkosalilla ja joogannut. Olen katsellut hömppää ja lukenut sunnuntailehteä suurella hartaudella. Olen herkutellut pätkiksellä ja banaaniletuilla, kirjoittanut, kuvannut ja piirtänyt.

Ja kun oloni oli jo muutenkin perusonnellinen, kruunattiin hölmö virneeni vielä yllätyspuhelulla pohjoisesta. Olipa ihana kuulla toisen ääni ja sanoa ääneen maailman tärkeimpiä sanoja.








Iltakävelyllä Pacific Beachilla. Ihan niin kuin aina ennen...

Akut on ladattu, eikä tänään tarvitse varmaankaan unta odotella. Päivän aurinko ja illan merituuli kutittelevat vielä poskilla ja saavat silmät lupsumaan. Tästä tulee taatusti hyvä viikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti