torstai 11. elokuuta 2016

Tuttu kauneus

Vaikka kuinka yrittää pitää silmät auki ja mielen kirkkaana, tottuu mieli kauneimpaankin maisemaan, jos se on nenän edessä joka päivä.




Yritän pyristellä turtumista vastaan ja etsiä kotikulmilta uusia maisemia ja kuvakulmia. Joskus tuttuja paikkoja pitää vilkaista kaksikin kertaa ennen kuin niiden ainutkertaisen kauneuden oivaltaa - tai muistaa.





Valokuvaus on mainio harrastus, sillä se pakottaa minut yhtaikaa liikkeelle ja pysähtymään. Kameran kanssa on helpompi muistaa kävellä hitaasti, tutkia, pysähtyä ja nähdä - Katsoa maailmaa ulkopuolelta ja paljastaa sen syvimmät sopukat.






Kauneutta on kaikkialla. Meidän tehtäväksemme jää sen arvostaminen.

2 kommenttia:

  1. Mä just tuossa mietein ihan samaa, sitä on jossain määrin niin tottunut San Diegoon ettei sitä alkuaikojen kauneutta tahdo enää huomatakkaan. Katselin vanhoja kuvia ja ne toi mieleen sen kun kaikki oli vielä uutta ja niin kaunista. Nykyään kun matkustaa Suomeen niin siellä vasta taas kaunista onkin.. ei Pori musta ennen niin ihmeellisen kaunis ollut, ainakaan kauniimpi kuin San Diego. Niin ihminen tottuu kotipaikkaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä juuri :). Parasta onkin se, kun huomaa tutuissa paikoissa uudenlaista kauneutta.

      Poista