keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Ajatus on tärkein

Tänne rapakon taaksekin on kulkeutunut huhu, että Suomi täyttää tänään 100-vuotta. Ulkosuomalaisen voi kuitenkin olla vaikea päästä juhlatunnelmaan, kun yhteiskunta ympärillä elää ihan tavallista keskiviikkoa eikä Suomen itsenäisyystaival herätä kanssakadunkulkijoissa suuria tunteita tai yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. 

Itsenäisyyspäivän juhlintani on ollut aikamoinen sekametelisoppa, mikä kuvaa ulkosuomalaisen elämääni mainiosti.

Vietimme eilen itsenäisyyspäivän aattoa suomikavereitten kanssa nyyttärimeiningillä. Söimme Suomi- (ja muitakin) herkkuja amerikan lipuin koristelluilta lautasilta. 

Tänään päälläni oli Suomi-huppari, mutta töissä kukaan ei tiennyt avustamatta, mitä Suomi tarkoittaa.

Kotiin tullessani sytytin kynttilän, mutta sinivalkoisen sijaan se oli violetti ja tuoksui laventelilta.

Finlandia-hymnin sijaan kuuntelin joululauluja, mutta ajattelin kuitenkin Suomea.

Lautaselta piti löytyä tänään hernekeittoa, mutta työkiireiden vuoksi se vaihtuikin Thai-ruokaan. Jälkkäriksi söin kuitenkin eiliseltä jääneitä pipareita.

Mutta eihän se suomalaisuus yhden päivän teoista ole kiinni. Vaikken olekaan täsmälleen sama Veera kuin se kymmenen tai kuusi vuotta sitten maailmalle lähtenyt tyttönen, en koe olevani yhtään sen enempää enkä vähempää suomalainen nyt kuin Suomessa asuessani. Suomi tulee ikuisesti olemaan minulle tärkeä kotikotikotimaa, joka on antanut minulle hyvät eväät ponnistaa maailmalle.


Hyvää itsenäisyyspäivää ja synttäriä 100-vuotias kaunokainen! Toivottavasti nähdään taas pian!

perjantai 1. joulukuuta 2017

Hyvän aamun pikamunat

Viime viikonloppu oli iiiiihana. Olimme neljä päivää aivan lomalla ja nautimme jokaikisestä tekemästämme asiasta. Täytimme päivämme yhteisillä treeneillä, ystävillä, hyvällä ruualla ja juomalla, kotihommilla ja rentoilulla. Sunnuntai-iltana oli toisaalta ihan älyttömän hyvä fiilis, toisaalta pahin Sunday feeling ever. En halunnut palata vielä arkeen ja tuleva normiviikko tuntui jo etukäteen pikältä.

Kävi kuitenkin niin, että tämä tahmaviikko on rullannut eteenpäin yllättävän nopeasti ja perjantaiaamu pyörähti eteeni aivan puskista.

Tänään on hyvä fiilis! Heräsin virkeänä ennen kelloa ja olin täynnä energiaa. Varmistin energian riittämisen koko aamuksi pikaisella aamutreenillä ja kahdella herkkuleivällä. Himoni maapähkinävoin/mantelivoin ja omenan yhdistelmään ehkä jo tiedättekin, mutta tänään lisäsin lautaselleni pienen twistin kananmunan ja avocadon muodossa.

Useimpina aamuina en ole näin pirteä ja tuottelias, joten arkiaamupalojeni on oltava super nopeita. Niin nopeita, etten jaksa, kerkiä tai viitsi edes paistella tai keittää munia avocadon kaveriksi. Olen kuitenkin keksinyt ongelmaan ratkaisun, joka kuulostaa aika kamalalta, mutta toimii: mikrossa kypsennetty kuppimuna.

Olin pitkään mikromunaa vastaan, sillä ajattelin sen olevan kumimaisen nihkeää. Väärässä kuitenkin olin ja pienen hienosäädön jälkeen olen löytänyt juuri sopivan metodin ja minuuttimäärän meidän mikron tehoille.

Näin se kaikessa yksinkertaisuudessaan menee:

Riko muna pieneen kuppiin tai kulhoon, vispaa haarukalla munan rakenne rikki, lisää pikkutilkka maitoa sekä halutessasi ripaus suolaa ja pippuria. Meidän mikron tehoilla yksi muna saa pyöriä mikrossa ensin 40 s. ja sitten kääntämisen jälkeen vielä n.20 s. lisää.


Nam, nam! Näillä eväillä jaksoi helposti lounaaseen ja hyvää fiilistä on riittänyt ihan iltaan asti. Huomenna aamuksi vielä töihin ja sitten alkaa täälläkin (ihana) viikonloppu.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

The pantry

Niin kuin ehkä tiedätte ja muistatte, olemme ahkeroineet viimeisen puolentoista vuoden aikana useiden puuprojektien kimpussa. Teimme patiollemme sohvan ja sängyn ja kumpaankin makuuhuoneeseen uudet vaatekaapinsisällöt. Phill on ollut projektien suunnittelija ja päätoteuttaja, mutta olenpa minäkin saanut hioa sormeni sileiksi, avustaa kriittisillä hetkillä mustekalamaisissa asennoissa ja maalata sydämeni kyllyydestä.

Isommista projekteista viimeisin, ruokakomero aka pantry, on ollut autotallissamme kesken useita kuukausia. Kävi meinaan klassisesti niin, että ensin lopahti into ja sitten katosi aika.

Alkukesästä Phill sai rutistettua kasaan tarvittavan määrän intoa ja aikaa ja viimeisteli kaapin maalausta vaille valmiiksi. Kannoimme kaapin sisälle ja siinä se sitten jökotti keittiön nurkassa muutaman lisäkuukauden tyhjänä ja maalaamattomana.

Noin kuukausi sitten otimme itseämme vihdoin niskasta kiinni ja maalasimme kaapin kahdella eri sävyisellä maitomaalilla (milk paint) ja pehmensimme sävyn lopuksi kostealla pesusienellä. Tavoitteemme oli mätsätä kaappi viereisen kirjahyllyn kanssa, mikä ei ollut ihan helpoin mahdollinen tehtävä, mutta onnistui kuitenkin hämmentävän hyvin.

Eilen viimeistelimme urakan käsittelemällä maalatun kaapin shellacilla, jotta vesiliukoinen maali ei kärsisi keittiön roiskeista. Halusimme valita mahdollisimman luonnonmukaisen pinnoitteen, sillä kaapissa on tarkoitus säilöä ruokatarvikkeita enkä myöskään ihmettelisi yhtään, jos jompi kumpi kissoista päättäisi jossain vaiheessa maistaa kaappia.


Kauan siinä kesti, mutta tulipahan lopulta valmista. Eikä tullut muuten yhtään hullumman näköinen!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kiitollinen

Klo 18:51 keskiviikkoiltana puhelin soi. Phill on saapunut kuivalle maalle turvallisesti ja on nyt matkalla kotiin. Olen yrittänyt saada puhelimen soimaan koko päivän ajan silkalla tahdonvoimalla ja nyt yritykseni palkitaan viimein.

Olen kiitollinen siitä, että mies on turvallisesti kotona ja siitä, että meillä on nyt neljän (vapaa)päivän verran yhteistä aikaa. Ajatukseni ovat olleet tällä viikolla toistuvasti argentiinalaisissa kanssavaimoissani. Toivo kadoksissa olevan sukellusveneen löytymisestä ajoissa alkaa käymään vähiin ja se tuntuu ihan hirmuisen pahalta. En elä jatkuvassa pelossa silloin kun Phill on uppeluksissa, mutta kyllä se aina välillä käy mielessä, että mieheni työ ei ole ehkä niitä maailman turvallisimpia.

Pelot ja murheet saavat jäädä nyt kuitenkin taka-alalle onnen, ilon ja kiitollisuuden tieltä. USA:ssa juhlitaan huomenna lempparijuhlaani Kiitospäivää enkä voisi olla juuri onnellisempi. Kokoonnumme yhteen isolla ja kansainvälisellä porukalla kera uusien ja vanhojen ystävien. Vanhaa kunnon friendsgivingiä on vaikea päihittää.


Ihanaa Kiitospäivää kaikille sitä juhliville ja teille muillekin! Yritetään muistaa, että joka päivä tapahtuu jotain, josta voi olla kiitollinen.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Ihan metsässä

Olen kärsinyt tänä syksynä akuutista luonnon puutteesta. Puutostila on oirehtinut levottomuutena ja ärtyneisyytenä, samaten kuin puutostilan syykin: kiire.

Viikko sitten lauantaina lääkitsin oireitani metsäretkellä Palomar vuorelle ja jummi, että teki hyvää. Palomar vuorelta löytyi vielä rippeitä ruskasta, hiljaisuutta, metsän tuoksua ja valtavasti hyvää mieltä.










Itsestään huolehtimista ei saisi koskaan laiminlyödä. Kaikkein vähinten silloin kun on kiire. Metsäterapia on parasta terapiaa.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Yksin kotona

Mitä tapahtuu, kun Veera jää yksin kotiin?

Saatan keksiä perjantai-iltana kahdeksalta, että minun on ihan pakko saada otsis just nyt heti. En kuitenkaan tarttunut saksiin vaan varasin ajan kampaajalle netin kautta juuri silloin heti.


Nyt on sitten taas otsis, josta tykkään tosi paljon ensimmäiseen tuuliseen päivään asti.

Saatan kiusata Possua ihan yhtä paljon kuin Possu kiusasi minua tänään (aikaisin) aamulla. Possu päätti meinaan ensin herättää minut tunti ennen herätyskellon pärähdystä ja istahtaa sitten jalkojeni päälle kesken selkätreeniin kuuluvan jalkojen nostelun. Kostin, mutta Possua ei näyttänyt haittaavan.


Saatan järkätä nyyttärit community collegelle, koska porukassa syöminen on niin paljon kivempaa ja oppilaideni joukosta löytyy uskomattomia kokkeja. Tällä kertaa söin tajuttoman hyvää vietnamilaista ja intialaista ruokaa.

Saatan saada sydärin kun makuuhuoneen lattialta löytyy kuollut hiiri. Onneksi on kaksi kissaa, jotka osaavat nähtävästi metsästää muutakin kuin kärpäsiä. Saatoin myös koota itseni ja kantaa kuolleen hiiren ulos roskikseen.


Saatan katsoa taas kerran ihan liikaa House Hunterseja, vaikka tällä kertaa ei olekaan mitään hinkua muuttaa yhtään minnekään.

Saatan mennä huomenna shoppailemaan pikkujoulumekkoa.

Saatan löytää yksin olosta kivojakin puolia, vaikka pikkuisen (kova) ikävä jo onkin.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Voi taivas

San Diegon taivas on antanut tällä viikolla parastaan ja hohkannut aamuin illoin oranssina, keltaisena, purppurana, pinkkinä, violettina ja kaikkea siltä väliltä.



Ihan joka ilta, tai varsinkaan aamu, en ole ennättänyt ulos asti taivasta ihailemaan, mutta sen verran kuitenkin, että olen hukuttanut instagram-tilini taivaskuviin ja puhelimen muistista löytyy vähintäänkin kymmenen lisää. Neljä San Diegossa vietettyä vuotta ei ole ollut tarpeeksi laimentamaan auringonlaskujen viehätystä ja hyvä niin. Ammennan niistä onnea ja energiaa mielelläni vaikka joka päivä elämäni loppuun saakka.


Luonnon kauneutta ja rentouttavaa vaikutusta ei voi päihittää ja siksipä ajattelimme suunnata viettämään harvinaista lauantaivapaata, ja vielä harvinaisempaa yhteistä vapaata, metsään. Kokonaiset viikonloput ovat nykyään niin harvinaista herkkua, että pelkkä ajatuskin tästä meneillään olevasta kolmipäiväisestä viikonlopusta on vetänyt suupieliäni ylös niinä pimeinä aamuina, kun herätyskello on soinut jälleen kerran aivan liian aikaisin.



Ihana syksy! Minä tykkään sinusta ihan valtavasti!

P.S. Auringonlaskujen lisäksi kuvat tarjoavat kattavan pläjäyksen meidän naapuruston katumaisemia. Tältä meidän kulmilla näyttää.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Kun kukaan ei huomaa

Kävin kesän lopulla silmälääkärissä ja sain kuulla, että näköni oli muuttunut juuri sen verran, että uusien silmälasien hankkiminen olisi suositeltavaa. Otin uutiset vastaan ilolla, sillä olin aivan loputtoman kyllästynyt vanhoihin laseihini, mutta kuitenkin sen verran nuuka, etten edes harkinnut ostavani uusia laseja "turhaan".

Koska käytän piilareita lähes joka päivä, ei minulla ollut uusien lasien kanssa valtavaa kiirettä ja hyvä niin, sillä eihän niitä sopivia kappaleita nyt ihan niin vain löytynytkään. Lähdin silmälasikaupoille asenteella ei hajuakaan millaiset, mutta mahdollisimman erilaiset kuin nykyiset, mikä jätti vaihtoehdoille aika laajan skaalan.

Tuskaisen monen kaupan ja mietintäpäivän (-viikon) jälkeen löysin vihdoin mieleiset lasit. Odottelin laseja reilun viikon enkä olisi malttanut odottaa enää hetkeäkään. Teki pitkästä aikaa mieli jättää piilarit kaappiin ja ruveta rillipiruksi.

Mutta kuinkas niiden tosi erilaisten lasien kanssa sitten kävikään?

Ensimmäisenä iltana petyin karvaasti kun Phill ei edes huomannut, että kasvoillani oli jotain uutta. Kuittasin tämän kuitenkin miehet huokaisulla ja päätin laittaa lasit seuraavana päivänä töihin. Jos työkaverini huomaavat t-paitojeni tekstit, huomaavat he taatusti uudet lasitkin. Paitsi että eivät huomanneet. Ei työkavereista yksikään. Mutta arvatkaapa ketkä huomasivat? No, tarkaavaiset lapset tietenkin. Meidän pienet, joilla ei ole vielä tarpeeksi sanoja havaintojensa ilmaisuun, tuijottivat naamaani tavallista pidempään ja tutkivat lasejani mutaisilla sormillaan.



Okei, eivät nämä lasit nyt ehkä niin erilaiset ole, mutta kyllä minä näistä siltikin tykkään. Nähtäväksi jää kauanko lasi-intoni jatkuu tällä kertaa, mutta ainakin hetken aikaa minut voi taas bongata lasit päästä ihan vapaaehtoisestikin.

P.S Täältä löytyy kuva edellisistä ja ihan samanlaista intoilua siitä, kuinka minusta tuli juuri silmälasi-ihminen

torstai 2. marraskuuta 2017

Miksi?

Miksi viileä ilma tuoksuu paremmalta kuin lämmin?

Miksi joinain aamuina vain tietää, että päivästä tulee hyvä?

Miksi poliisiauton läsnäolo sotkee koko liikenteen?

Miksi ostan joka vuosi halloweeniksi karkkia vaikka tiedän, ettei kukaan tule kuitenkaan lukkojen takana sijaitsevalle ovellemme?

Miksi Phill luulee, etten pidä snickerseistä?

Miksi Possu pitää tulisista paprikoista?

Miksi pumpkin spicella ei ole oikeastaan mitään tekemistä kurpitsan kanssa?

Miksi odotan jo ihan hirveällä innolla työpaikan secret santa -viikkoa?

Miksi  upeat auringonlaskut motivoivat minua juoksulenkille paremmin kuin mikään muu?

Miksi minun punaiset hai-saappaat ovat lasten mielestä paras "lelu" ikinä?

Miksi kaikki huostaani annetut kasvit kuolevat?

Miksi silti haaveilen puutarhasta?

Miksi kissat kuorsaavat?


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Villapaitaikävä

Se iski taas. Ihan niin kuin joka vuosi juuri halloweenin aikoihin. Villapaitaikävä.

Vaikka olenkin suuri lämmön ja auringon ystävä, ovat nämä joka lokakuiset helleaallot aina yhtä tylsiä. Kaupat pursuavat villapaitoja ja kesämekot tulevat jo korvistakin ulos, mutta lämpötilat keikkuvat vielä kolmen-, jopa neljänkympin tienoilla.

Pari viimeistä viikkoa on ollut todella kuuma, mutta nyt näyttää hellittävän edes sinne kahdenkympin tienoille. Kaapissani odottaa aika monta korkkaamatonta villapaitaa, mutta aikaisia aamuja (ja ilmastoituja luokkahuoneita) lukuunottamatta vielä ei ole niiden aika.

Tänään haaveilen:

  • Ruskaretkestä vuorille
  • Rommilla tuikatusta lämpimästä (amerikkalaisesta) omenasiideristä
  • Villapaidoista
  • Farkuista
  • Takkatulesta
  • Piposta
  • Höyryävästä hengityksestä
  • Marraskuun "lomista", eli kahdesta pitkästä viikonlopusta

Syksy kiltti, voisitko jo vihdoin saapua ihan oikeasti.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Super smooth tekstisyöppö

Avataan tästä - Öppnas här.... Noita sanoja tuli tavailtua lapsena tuhansia kertoja maitopurkin kyljestä aamupalaa syödessä, ainakin silloin jos ei ollut Aku Ankkaa käden ulottuvilla.

Olin lapsena ja olen yhä edelleen satunnaisten tekstien suurkuluttaja. Luen t-paitojen tekstejä, mainoksia, varoituksia, ilmoituksia, kylttejä, lehtien lööppejä, ihan mitä tahansa. Parasta on, jos teksti löytyy kahdella kielellä. Suomeksi ja ruotsiksi, englanniksi ja espanjaksi. Siitähän voi oppia vaikka parin sanasen verran toista kieltä.

Randomia lukuintoa voi syyttää ehkä myös hauskojen kylttien keräily-/kuvailuharrastuksestani sekä viehtymyksestäni tekstillisiin kasseihin ja t-paitoihin.



Tämä t-paitakokoelmani uusin jäsen on merkkiä Bad Pickle ja tarttui mukaani joitain viikkoja sitten Adams Avenue Street Fair -tapahtumasta. Päätin tehdä t-paidan avulla empiirisen tutkimuksen, kuinka moni työkaverini ja vanhempi oikeasti kiinnittää mitään huomiota siihen, mitä minulla on päällä. Heh, aika moni. T-paitani keräsi päivän aikana hyvin monta (positiivista) kommenttia, hymyä ja naurun pyrskähdystä. Yksi työkavereistani pyysi minua jopa pysymään hetken paikallani, jotta saisi luettua, mitä paidassani sanotaan.

Super smooth olen. Ihan aina. Ja nähtävästi sillä on siis väliä, minkälaisiin vaatteisiin kerään päivittäin lasten käsien mudat, ruuan jämät ja nenien räkävanat.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Veeran fuusiokeittiö

Meillä leivottiin tänäkin viikonloppuna jotain suomalaista. Tällä kertaa leipurina häärin minä ja himojeni kohde oli pulla.

Leipaisin piiiitkästä aikaa pullapitkon. En edes muista milloin viimeksi (jos koskaan kotitaloustuntien jälkeen) olisin päätynyt pikkupullien, kierrepullien, korvapuustien tai voisilmäpullien sijaan pitkoon.


Pitkosta ei ehkä tullut sanakirjan esimerkkikappale kauneutensa puolesta, mutta muhkeudeltaan ja maultaan se on täysi kymppi. Uunituoretta pullaa ja pullan tuoksuista kotia on vaikea päihittää.

Mutta arvatkaapa mitä minä tein juuri äsken? Yhdistin aamupalaksi (ensimmäinen herranjestas! huuto) amerikkalaisen ja suomalaisen keittiön kulmakivet: Levitin pullan päälle maapähkinävoita ja leikkelin päälle omenaa ja mansikoita.


Ja jummi, että oli täydellisen herkullinen sunnuntaiaamiainen! Blogiani pidempään lukeneet saattavat ehkä muistaa, että olen pahimman luokan jääräpää suomiherkkujen muokkailun suhteen, mutta jonkinlaista heltymistä on selkeästi havaittavissa. Ja pakkohan se on myöntää, että vielä ei ole mennyt pieleen.

Olisikohan se sitten kuitenkin niin, että monimuotoisuuden ja avarakatseisuuden edut ulottuvat jopa perinteisiin suomiruokiin...?

perjantai 20. lokakuuta 2017

Tällä viikolla

Tällä viikolla olen


  • Herännyt joka päivä viideltä Phillin herätyskellon soittoon. Uni ei ole enää tullut, joten olen noussut itsekin viimeistään puolikuudelta.
  • Käyttänyt ylimääräisen aamuajan joogaan. 
  • Iloinnut maanantaista, keskiviikosta ja perjantaista ja tallustanut tiistain ja torstain läpi.
  • Hikoillut yli kolmenkympin helteissä ja palellut (!) alle parin kympin tihkusateessa huppari päällä.
  • Katsonut aika monta jaksoa Game of Thronesia ja Silicon Valley -sarjaa.
  • Lukenut Oh Crap! Potty training -kirjaa (ammattikirjallisuutta huvin vuoksi)
  • Valmistautunut lasten arviointeihin ja vanhempaintapaamisiin
  • Jahdannut ulos juossutta Kisua pimeässä
  • Kokannut aika monena päivänä.
  • Ajanut iltapäivä ruuhkassa Petcoon kissanruokaostoksille ja iloinnut siitä, etten joudu jumittamaan ruuhkissa joka päivä.
  • Muistanut taas alkaa syömään vitamiineja (ja muistanut kuinka pahalta ne haisevat).
  • Juonut ihan liikaa La Croix passion hedelmän makuista kuplavettä.
  • Mennyt hyvin aikaisin nukkumaan.
Tiistainen auringonnousu kotinurkilta

perjantai 13. lokakuuta 2017

Stick with me

Silloin joskus, noin kymmenen vuotta sitten, Phill leipoi minulle ruisleipää, teki kyytipojaksi glögiä ja totesi stick with me.

Ja minäpä tottelin. Niin hullulta kuin määrittelemättämön pituisen kaukosuhteen aloittaminen tuntuikin, ei minulla ollut muita vaihtoehtoja.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin, sama mies päätti leipoa perjantai-illan ratoksi minulle ruis-vehnäleipää. Koko koti tuoksuu taivaalliselta enkä voi kuin hymyillä miettiessäni yhteistä matkaamme siitä ekasta ruisleivästä (kaikkien niiden välileipien kautta) nykyhetkeen.


Oh darling, I will definitely stick with you... Leipien kanssa tai ilman.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Ultimate kissan sänky, osa 2

Muistatte ehkä, kuinka Possu omi ja sai itselleen uuden sängyn tiskien kuivausmatosta? Jos et, voi lukea aiheesta lisää täältä.

Sänky oli pitkään ehdoton lemppari, joka pesi oikean kissan sängyn mennen tullen. Mutta sitten kissat löysivät jotain vielä parempaa. Phill sai heinäkuussa kaksi synttärilahjaa perheeltään. Toinen lahjoista oli matalassa pahvilaatikossa, toinen kuplamuovikirjekuoressa. Pinosimme laatikon ja kirjekuoren olohuoneen nurkkaan kierrätystä odottamaan, mutta toisin kävi: Kissat tekivät "sänkyyn" pesän ja siinä se möllöttää edelleenkin olohuoneemme nurkkaa komistamassa.

Sänky on ilmeisesti mukavan pehmeä ja se rapisee kivasti ympyrää pyöriessä. Vetovoimaa ei vähennä myöskään se, että se on rakennettu pahvilaatikon varaan. Välillä sängystä käydään kovaa taistoa, kun kumpikin haluaisi olla siinä juuri nyt heti, mutta tilaa on vain yhdelle valtavalle egolle. Sharing is caring ajatusmalli ei oikein istu meidän kisuleiden ajatusmaailmaan. Ovat kumpainenkin meinaan aika leveitä nukkujia...


Sänky saisi olla toki mielellään hieman kauniimpi, mutta ei kai tässä voi kauheasti valittaa: Meidän kissoilla on aika ihanan halpa maku.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Todellisia lämpötiloja

Katselin aamulla tunnin tarkkaa säätiedotusta ja huomasin, että jokaisen lämpötilan viereen oli kirjattu myös se, miltä se tuntuu. San Diegossa, täällä meidän hoodeilla, lämpötila näytti tänään tuntuvan juuri siltä miltä pitääkin. Kun tähän lisätään se, että tähän aikaa vuodesta lämpötilat vaihtelevat päivän aikana melkein kahdenkymmenen farenheitin verran, oli tänään täydellinen päivä selvittää, miltä eri lämpötilat tuntuvat.

Aamunäkymä kotiovelta

Aamulla seitsemältä töihin pyöräillessäni on lämpötila 58 F, eli n. 14 C. Päälläni on hyvin ilmastoidut (aka reikäiset) farkkulegginsit, t-paita ja ohkainen pitkähihainen. Tuntuu vilpoisalta ja raikkaalta. Pidän yllä rivakkaa pyöräilyvauhtia ja alan pikkuhiljaa lämpenemään.

Yhdeltätoista lämpötila on kivunnut jo 72 Fahrenheit asteeseen, eli n. 22 Celsiukseen. Olemme lasten kanssa ulkona ja minulla on t-paidassani juuri mukavan lämmin. Ei ole kuuma eikä ole kylmä. Tuntuu juuri passelilta.

Yhdeltä vietän ruokataukoani ulkona ja lämpötila on 76 F, eli n. 24 Celsiusta. Tuntuu himppusen lämpimämmältä kuin pari tuntia aiemmin, minusta juuri täydelliseltä. Tämä on aika perus San Diegon lämpötila ja yksi suurimmista syistä, miksi San Diegon ilmastoa pidetään ihanteellisena. Tuntuu hassulta ajatella, että Suomessa asuessani olisin luokitellut tämän jo lähes helteeksi. Vai olisiko sittenkään? Onko 24 astetta sama Suomessa kuin San Diegossa?

Neljältä pyöräilen kotiin 74 fahrenheitissa, eli n. 23 Celsius asteessa. Pidän yllä hyvää vauhtia ja tulee hiki. Tuntuu vähintäänkin yhtä lämpimältä kuin lounasaikaan.

Kuudelta piipahdan vielä ulkona auringon laskiessa. Lämpötila on nyt 71 F, eli n. 22 Celsiusta. Tuntuu jo huomattavasti viileämmältä. Hetken tarkenee vielä t-paidassa, mutta pitkähihainenkaan ei olisi liikaa. Illan viileys on jo voittanut auringonsäteiden lämmön.

Tänään päivälämpötila oli täydellisen mukava, mutta viikonlopuksi on taas luvassa reilusti yli kolmenkympin lämpötiloja, eli paikallisittainkin hellettä. Syksyn tulon huomaa kuitenkin viileistä öistä ja alati lyhenevästä päivästä. Pimeä tulee nyt jo ennen seitsemää, mutta sitä ennen saamme ihailla syksyille ja talville tyypillisiä kauniita auringonlaskuja.

Maanantainen iltanäkymä työpaikan nurkilta

Sanon tämä joka vuosi ja todennäköisesti myöskin jokaisen vuodenajan kohdalla, mutta San Diegon syksy on kyllä lemppari vuodenaikani.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Elämän aakkosia vol.2

Tämänkin Viherjuuria blogista lähteneen haasteen suhteen olen pahasti jälkijunassa enkä ajatellut ensin edes osallistua, sillä kyhäsin elämäni aakkoset kasaan jo joitain vuosia sitten. Mutta sitten muutin yllätys, yllätys mieleni ja päätin pysähtyä pohtimaan tämän hetkisiä aakkosiani. En muista enää, mitä kirjasin ylös edellisellä kerralla, joten katsotaan sitten jälikäteen, kuinka erilaiset tai samanlaiset listani ovat.

Elämäni aakkoset syksyllä 2017

A Aurinko. Saan aurinkoisista päivistä energiaa ja rakastan auringonlaskuja ja -nousuja. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen ponnahtanut sohvalta lenkille ihan vain sen takia, että taivas on hohkannut kauniin punaisena, violettina tai oranssina.

B Eteläisen 3-6 B. Kävin peruskouluni musiikkiluokalla ja vaikka minusta ei ammattimuusikkoa ollut koskaan tarkoitus tulla, on musiikki kuulunut jossain muodossa elämääni lähes aina. Nykyisessä työssäni laulan lasten kanssa päivittäin (tunneittain) ja Community Collegella tunnen oloni koitoisaksi luokan edessä, kaikkien huomion kohteena. Opettamisessa ja esiintymisessä on yllättävän paljon samaa.

C Cats! Tämä ei yllätä ketään. Hassu fakta muuten, puhun meidän kissoille melkein pelkästään englantia, sillä se on aina tuntunut luonnolliselta.

D Duel. Kahden pelaajan lautapeli, joka on yksi lemppareistamme. Meillä oli ennen useampikin pelikaveri, mutta laivaston ja muun muuttoliikkeen vuoksi meillä on tällä hetkellä pieni pelikaverityhjiö, sillä lautapelit eivät ole kavereidemme keskuudessa kovinkaan in. Hyviä kahden pelaajan pelejä on ollut haastava löytää, mutta nyt niitä on jo iso pino.

E Elämänilo. Tähän panostan täysillä! Olen harjoitellut nauttimaan jokaisesta päivästä ja pienistä ilon hetkistä. Ei aina tarvitse olla hyvällä tuulella eivätkä asiat mene kellään aina oikeinpäin, mutta ihan jokaisessa päivässä on myös jotain hyvää ja omaan onnellisuuteen kannattaa myös aktiivisesti panostaa.

F Foodie. Ruoka on elämässämme tärkeässä osassa. Phill kokkailee meille kotiherkkuja, mutta käymme myös usein ravintoloissa syömässä. Yritän vältellä eineksiä ja pikaruokaa, mutta kaloreita en laske. Noudatamme kultaisen keskitien ruokavaliota: Syömme yleensä perusterveellisesti ja annamme itsellemme luvan nauttia herkkuhetkistä.

G Google, johon tukeudun päivittäin tietoa etsiessäni.

H Huumori, sitä tarvitaan ja siitä nautitaan myös päivittäin. Olen myös mustan huumorin ystävä.

I Imurointi, joka ei lukeudu kotitöiden suosikkeihini, mutta on silti kumman tyydyttävää ja kahden kissan kanssa todella tarpeellista. Eron huomaa heti (vähintään täydestä säiliöstä) ja imuroinnin jälkeen on aina hyvä mieli.

J Jutustelu, eli small talk. Iso (opittu) osa elämääni ja työtäni. Olen siinä jo aika hyvä, vaikka aina ei oikein jaksaisikaan.

K Kahvi, aamujeni nautinto ja pelastaja. Ilman kahvia on vaikea saada päivä käyntiin.

L Luonto. Maailman paras paikka rentoutua, liikkua ja ladata akkuja. USA:n kansallispuistot ovat upeita ja bucket listalta löytyy vielä monta koluamatonta kohdetta.

M Mölkky, jonka ilosanomaa olen levittänyt suomalaisella ylpeydellä. Aika moni mölkkyä kokeillut kaverimme on ostanut pelin myös itselleen.

N Normal Heights, meidän kaupunginosa ja koti <3. Täällä on hyvä olla.

O Opettaminen, työ, joka monien turhautuneiden vuosien jälkeen tuntuu taas omalta ja tärkeältä.

P Pyöräily, jonka suhteen olen taas kunnostautunut viime aikoina. Työmatkat sujuvat niin paljon mukavemmin pyörällä kuin autolla.

Q Queen of hearts. Tykkään pelata korttia, etenkin cribbagea.

R Rakkaus ja toimiva parisuhde. Tykkään meistä ihan hirmuisen paljon.

S Sauna. Tämä yllättää taatusti lähipiirini, mutta olen alkanut ihan oikeasti kaipaamaan saunaa elämääni.

T Treeni, joka tuo nautintoa, rentouttaa ja pitää minut liikkeessä. En treenaa mitään yksittäistä lajia, sillä kyllästyn ja innostun helposti. Tällä hetkellä yhdistelen juoksua, joogaa, perinteistä salitreeniä, kehonpainotreenejä, pilatesta ja HIIT -harjoitteita.

U Ulkoilu. Vietän paljon aikaa ulkona sekä töissä että vapaalla. Odotan jo viileämpiä syyspäiviä ja raikkaampaa ilmaa.

V Valokuvaus. Harrastus, joka on jäänyt viimeaikoina hieman taka-alalle, mutta innostus on alkanut taas nostamaan päätään.

W Wine, yes please. Pidän myöskin oluesta, mutta viime aikoina viini on ollut useimmiten mieluisin vaihtoehto. Lasi viiniä saa lähes poikkeuksetta hyvälle tuulelle.

X 91X, lemppari radiokanavani tällä hetkellä. Everything alternative taitaa olla heidän sloganinsa.

Y Ystävät, joita ei saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Olette kaikki tärkeitä ja rakkaita, vaikkei usein nähtäisi tai kuultaisikaan.

Z Zzz. Riittävä uni on minulle tärkeää. Virkeänä kaikki on huomattavasti helpompaa. Riittävän unen saaminen ei tosin ole helppoa.

Å Tälla kirjaimella ei ole oikeastaan mitään merkitystä elämässäni. Niin se vain on...

Ä Äiti. Minussa on paljon samaa kuin äidissäni. Sekä luonteen että nykyään vähän myös ulkonäköni suhteen.

Ö  Ööö. Pidän itseäni fiksuna, mutta välillä olen hieman hukassa. Monet lukot ja ovet ovat minulle erityisen haastavia.

Naapurustomme pääkatu oli eilen illalla täynnä porukkaa Adams Avenue street fair -tapahtuman tiimellyksessä


Tässä linkki muutaman vuoden takaisiin aakkosiini

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Jälkijunassa

Olen monien trendien suhteen jälkijunassa matkustava takinkääntäjä.

Marimekon olkalaukkuja löytyi Jyväskylän Yliopiston kampukselta kaikissa sateenkaaren väreissä lähes jokaiselta vastaantulijalta. En osta, kun kerran kaikilla on... Kunnes sitten ostin ja kuljetin laukkua mukanani aivan kaikkialle Hawaijia, Bostonia ja Amsterdamia myöten.

Fjällrävenin ketturepun kohdalla olin vieläkin hitaampi ja jääräpäisempi. Niitähän on kaikilla. Ja kuka aikuinen nyt reppua käyttää...? San Diegossa niitä ei ollut kuitenkaan vielä vuosi sitten juuri kenelläkään muulla kuin tällä mielipiteensä vaihtaneella reppujen tehokäyttäjällä. Nyt niitä onkin sitten kaikki kaupat ja North Park pullollaan. Mutta hei, teknisesti ottaen minä en ollutkaan jälkijunassa vaan trendin aloittaja! Ja minun reppuni on päässyt sentä metsäänkin.

Birkenstockit. Onhan ne varmaan ihan hyvät jalassa jos olet sairaanhoitaja, mutta ei nuo susirumat sandaalit kyllä kaupungin kaduille kuulu. Paitsi, että nyt kuuluvat. Sopivat ketturepun kanssa hyvin, käyvät töissä ja vapaalla ja näyttävät hyvältä tiukkojen farkkujen ja etenkin joogatrikoiden kanssa. Ja ovat muuten ihan älyttömän hyvät jalassa.

Hydro Flask, miksi? Mikä tahansa vanha vesipullo käy ihan hyvin. Turhaa hifistelyä. Vai onko sittenkään? Onhan tämä aika ekologista ja vesi pysyy nyt oikeasti kylmänä. En osta pullovettä enää oikeastaan ikinä enkä taatusti lisää elimistööni ylimääräisiä kemikaaleja. Ja onhan se ihan kivan näköinenkin...

Game of Thrones. En kato. Ei kiinnosta, vaikka kaikki muut puhuukin siitä koko ajan. No okei, ehkä yksi jakso. En mä siitä aio kuitenkaan tykätä. Siis heti seuraavan jakson jälkeen lopetetaan (tältä päivältä).


Minkähän takin kääntäisin seuraavaksi...?

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Tenniksen uusi mahdollisuus

Kutosen jälkeisenä kesänä sain päähäni, että minun pitäisi saada osallistua viikon kestävälle tennisleirille. En muista, mistä yllättävä intoni tennistä kohtaan johtui. Todennäköisesti siitä, että joku söpö poika tuli mainostamaan sitä koulullemme, kaverini aikoi osallistua tai sitten siitä, että kaikki osallistujat saivat omakseen tennismailat.

Koska leiri ei ollut (kai) järisyttävän kallis ja meillä tuettiin monenkirjavia harrastuksia, näyttivät vanhempani vihreää valoa ja meikäläinen pyöräili innosta puhkuen Riihimäen keskuskentälle. Leirillä oli ihan kivaa, mutta tennis ei ollut todellakaan minun juttuni. Minulla oli jo tuolloin huono näkö, muttei kuitenkaan niin huono, että olisin tunnustanut sen ääneen. Kuvittelin pitkään omaavani harvinaisen huonon käsi-silmä kordinaation, mutta nyt jälkikäteen olen oivaltanut, että saatoinkin olla jo tuolloin piilareiden/silmälaisen tarpeessa.

Opin viikon aikana tenniksen perusteet, mutta siihen sen "ilmaisen" tennismailan käyttäminen taisikin sitten jäädä. Säilytin mailaa pitkään huoneessani, koska tennismailan omistaminen oli mielestäni coolia, mutta tennistä en pelannut enää koskaan.

Siis... En pelannut, ennen kuin tänään aloitin uuden urani tennispelaajana.

Vauhtia ainakin riitti, jopa silloinkin kun oli tarkoitus poseerata...

Saimme Phillin kanssa jokin aika sitten päähänpiston, että meidän pitäisi keksiä lisää yhteisiä harrastuksia ja Phill ehdotti tennistä. Meistä kumpikaan ei  ole pelannut sitä koskaan tosissaan eikä edes koskenut mailaan pariin vuosikymmeneen, mutta mitäpä siitä. Päätin antaa tennikselle vielä uuden, aikuisen, mahdollisuuden.

Saamme pelata tukikohdassa ilmaiseksi eikä tällä kertaa tarvitse hankkia edes mailaa olohuoneen nurkaa koristamaan, sillä niitäkin saa lainata ilmaiseksi. Teknisesti olimme kumpikin aivan surkeita (siis aloittelijoita), mutta pallon perässä sprinttailu kävi hyvinkin liikunnasta ja oli ihan mielettömän kivaa.

Tätä lisää! Ehkäpä jo joku ilta tällä viikolla.

torstai 21. syyskuuta 2017

Torstai 21.9

Huomenta torstai! Väsyttää. Heräsin aivan kesken hyvän unen. Räpsyttelen unta hetken aikaa pois silmistä ja käperryn Phillin kainaloon. Pian meidän on kuitenkin noustava.

Possu pyörii koko aamun jaloissa. Kun kaapin ovi aukeaa, on siellä vähintäänkin pienen kissan pää. Kun käännän selkäni on koko kissa joko kaapissa tai keittiön tasolla. Pidän pienen tauon aamiaisen valmistamisesta ja kaappaan kissan syliin. Siinä se röhnöttää ja kehrää, kuulostaa pieneltä Possulta. Aamupalan jälkeen leikin hetken Possun kanssa, sillä huomio tulee nyt selkeästi tarpeeseen.

Pyöräilen töihin pilvisessä aamussa. Töihin saapuessani kohtaan puoli paniikissa olevan työkaverin, joka pyytää minua siirtämään hämähäkin ulos vapauteen. Hämähäkki on myrkytöntä laatua ja autan häntä mielelläni. Olen töissä huomattavasti urheampi kuin kotona.

Uskollinen menopelini tällä viikolla

Ensimmäinen lapsi on jo saapunut eikä meinaa pöksyissään pysyä minut nähdessään. Ihana vastaanotto. Pieni ja toinen pieni pitävät minut kiireisenä. Vauhtia riittää heti aamusta, mutta niin riittää halejakin.

Ulkona aamun vauhti kulminoituu yhden lapsen kuperkeikkaan ja naarmuntuneeseen otsaan. Pesu, jäätä, laastari ja viesti vanhemmille. Ei onneksi mitään vakavampaa.

Lounastauolla käyn reilun puolentunnin päämäärättömällä kävelyllä. Taivas on edelleenkin pilvinen ja lämpötila mukavan viileä. Yleensä tähän aikaan vuodesta on tuskaisen kuuma, mutta tällä viikolla on ollut täydellistä. Sää on kuitenkin muuttumassa viikonloppuna tai alkuviikosta ja sääkartoilla näkyy taas yli kolmenkympin lämpötiloja. Paras siis nauttia ulkoilusta nyt.



Lapset nukkuvat tänäänkin hyvin ja heräävät iloisina. Iltapäivä menee vauhdilla. Pian pääsen jo lähtemään kotiin. Yksi pieni heiluttaa oven takana hassu hattu päässään.

Kotimatkalla vastaan tulee juoksulenkillä oleva tuttuni. Heitämme vauhdista (kuvainnolliset) yläfemmat. Mietin, että kaikista San Diegon kaupunginosista minulla on ehdottomasti eniten tuttuja North Parkissa.

Kotiin päästyäni päätän seurata tuttuni esimerkkiä ja lähteä itsekin juoksemaan. Jalat tuntuvat aluksi väsyneiltä ja jäykiltä, mutta vetreytyvät hieman lenkin edetessä. Takana on tällä viikolla jo 40 km pyöräilyä, muutama treeni ja neljä kappaletta fyysisestikin aktiivisia työpäiviä. Liikunnan riittävyydestä ei siis tarvitse tällä hetkellä huolehtia. Juoksen viitisen kilsaa ja teen päälle puolentunnin joogavenyttely harjoituksen. Tekeepä hyvää! Yleensä käyn torstaisin salilla, mutta menee tämä näinkin. Onneksi auton korjausaika on viimeinkin huomenna.

Kensingtonissa on ihania ja persoonallisia taloja, joita ihailen aina juoksulenkeilläni

Sitten suihkuun ja pieni välipala. Olo on rentoutunut ja raukea. Kirjoittelen pari työsähköpostia, tilaan lisää piilolinssejä ja kirjoittelen blogia. Kun hommat ovat valmiina, valmistelen illallisen pastan keittämistä vaille valmiiksi. Philillä menee tänään taas myöhään, mutta syömme silti aina yhdessä.

Phill soittaa hieman ennen puolta kahdeksaa ja kertoo olevansa matkalla kotiin. Vihdoinkin ruokaa ja pikkuisen yhteistä aikaa. Vietämme suurimman osan illasta jutellen ja viikonloppua suunnitellen. Jee, huomenna on jo perjantai!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Keskiviikko 20.9

Havahdun noin minuuttia ennen kuin kelloni soi kuudelta. Köllimme Phillin ja kissojen kanssa sängyssä pari minuuttia, kunnes on pakko nousta. Aamu jatkuu tutuilla kuvioilla: kahvinkeitin päälle, aamupalaa, kissoille ruokaa, netin selailua ja pikapikainen valmistautuminen töihin. Yritän olla ovesta ulkona seiskalta, mutta ihan viimeistään minun pitää lähteä kymmentä yli. Yleensä lähden kymmentä yli.

Matkalla vastaan tulee kaksi eiliseltä tuttua kanssapyöräilijää. Meillä on selkeästi samat aikataulut. Meinaan huikata heipat, mutta on hyvin todennäköistä, etteivät muut muista jokaista vastaantulijaa.

Keskiviikkoiseen tapaan minulla on hetki aikaa ennen kuin ensimmäinen lapsi saapuu. Päätän pestä leluja.

Arvatkaa kauanko oli näin siistiä...

Kahdeksalta alkaa viimein tapahtua. Lapsia tulee kertarysäyksellä neljä. Juttelen vanhempien kanssa ja alamme lukemaan kirjaa. Brown Bear, Brown Bear, What Do You See...? Yksi näiden pienten lemppareista. 

Aamu menee aika hyvillä fiiliksillä. Nukuin edellisyönä seitsemän tuntia kuin tukki ja energiaa riittää. 

Lounastauolla etsin koulun pihalta varjoisan kohdan ja istahdan syömään eväitäni. Lohisalaatti maistuu edelleenkin hyvältä. Vietän koko tunnin tauon pihalla istuskellen. Rentoudun, selailen nettiä, luen blogeja ja sen semmoista mukavaa. Taukoni jälkeen päivä jatkuu hiljaisissa merkeissä. Lapsia nukuttaa tänään hyvin ja saan itselleni käytännössä kaksi tuntia rauhallista aikaa.

Neljältä kotiin lähtiessäni törmään entisen oppilaani isään, joka yllättää minut halauksella. Vaihdamme hetken kuulumisia ennen kuin pyöräilen kotiin.

Pidän yllä hyvää vauhtia ja saan hyvän hien pintaan. Kotona jatkan samoilla hikoiluilla treenin pariin. Teen tänään lyhyen, mutta tehokkaan HIIT -harjoituksen. 20 punnerrusta, 60 haaraperushyppyä ja 20 burpeeta niin kovaa kuin lähtee. Sitten minuutin tauko. Tämä setti vedetään neljä kertaa ja voin luvata, että lopussa (ja vähän välissäkin) hapottaa.

Otin ihan teitä varten kuvan

Treenin jälkeen venyttelen ja tekstailen hetken kaverini kanssa joogamatolla makoillen. Saatanpa kirjoittaa hieman blogiakin. Heippa! Hieman ennen kuutta saan vihdoin aikaiseksi raahautua suihkuun ja päätän lähteä käymään vielä kaupassakin. Jääkaappi kaipaa kipeästi täydennystä. 

Phill on vielä töissä. Ostin ainekset kanapastaa varten, mutta päätän kuitenkin tilata Grubhubin kautta intialaista, jota Phill on himoinnut jo parin päivän ajan. Kerkiää sitä pastaa tekemään huomennakin...

Vaihdan päälle kotihameen, ruokin kissat ja heitän pyykit koneeseen. Rojahdan sohvalle, jossa aion pysyä suurimman osan illasta. Phill soittaa vähän seitsemän jälkeen ja on matkalla kotiin. Katselen jakson This is us -sarjaa tuhiseva Kisu sylissäni.

Phill saapuu, ruoka saapuu, valtakunnassa on kaikki hyvin. Syömme, vaihdamme kuulumiset ja katsomme hetken telkkaa.

Ennen nukkumaan menoa aion vielä valmistaa tuorepuuroa aamuksi ja se olisi sitten siinä. Kyttyrän yli mentiin että humpsahti!

tiistai 19. syyskuuta 2017

Tiistai 19.9

'Phillin kello soi jo puoli kuudelta. Saisin itse nukkua kuuteen, mutta homma menee torkkumiseksi. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) olen valmis nousemaan, kun oma kelloni soi.

Pakkailen eilisen illallisen tähteitä rasioihin. Lohi- ja tomaattisalaattia riittää sekä tämän päivän että huomisen lounaaksi. Aamupalaksi syön kreikkalaista jogurttia, sokeroimattomia muroja, mangoa ja vadelmia.

Sitten taas pyörällä töihin. Ulkona on aamusta pilvistä ja yllättävän viileää. El Cajon Boulevardia ylittäessäni ihastelen itäistä taivasta, joka hohkaa oranssina vuorten yllä. Pilvipeite on jo hyvää vauhtia rakoilemassa sisämaassa.

Töissä on aina tiistai- ja torstaiaamuisin kiirettä. Ensimmäinen lapsi on saapunut jo ennen minua eikä kavereitakaan tarvitse odottaa kauaa. Vipinästä huolimatta aika matelee. Katson kelloa vähintään kymmenen minuutin välein.

Vihdoin on lounasaika ja sen jälkeen oma taukoni. Päätän käydä kävelyllä ja CVS -kaupassa. Nyt taivas on jo kirkas ja pilvetön eikä aamun viileydestä ole tietoakaan.

Iltapäivä kuluu hieman aamua nopeammin ja aika pian kello onkin jo neljä. Pyöräilen kotiin,  käyn pikaisesti suihkussa, syön banaanin sekä kourallisen pähkinöitä ja suuntaan kohti työpäivä numero kakkosta Community Collegelle. Phill on vielä töissä, joten minun on pakko lähteä matkaan kyseenalaisessa kunnossa olevalla autollani. Varoitusvalot palavat yhä edelleen, mutta ilman herkkää tietokonetta en edes tietäisi, että autossa on jotain vialla.

Kopiokone on edelleenkin rikki. Perhana! Onneksi luokkahuone on ns. smart classroom, eli pystyn heijastamaan videoita ja artikkeleita netin kautta kankaalle. Juttelen opettajien huoneessa hetken puolitutun ESL (English as a Second Language) -opettajan kanssa. Yritämme miettiä, miten Parent Education ja ESL -voisivat tehdä entistä enemmän yhteistyötä ja kiroamme kumpikin rikki olevaa (ainokaista) kopiokonetta.

Tiistai-illan tuntini kestää kuudesta kahdekasaan. Tämän päivän aiheena on Ages and Stages, eli lasten kehytyksen merkkipaalut eri ikävuosina. Kaksi tuntia menee nopeaan ja keskustelu käy vilkkaana. Pidän näistä tiistaitunneista valtavasti, vaikka päivät ovatkin pitkiä ja raskaita.


Kotiin ajellessa yllätyn liikenteen määrästä. Mistä nämä tyypit ovat tulossa?  Taivas on jo pimeä ja mietin, kuinka kauan (ensimmäisestä) työpäivästä tuntuu jo olevan. Tuntuu melkein siltä, kuin olisin elänyt tuplapäivän.

Saavun kotiin puoli ysiltä. Phill on tullut vasta hetki sitten kotiin hänkin, joten illallis-menulta löytyy lähiravintolan pollo asado burritot. Vaihdamme päivän kuulumiset ja katsomme jakson Kimmya. Syön jälkkäriksi pari palaa lähikaupasta ostettua Pandan lakua ja olen jotaikuinkin valmis nukkumaan.

Hyvää yötä maailma! Huomenna on jo keskiviikko.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Maanantai 18.9

Maanantaiaamu ja kello kuusi. Blaah... Ulkona on pimeää eikä huvittaisi poistua peiton alta minnekään. Nousen kuitenkin ja kiskon pehmoisen aamutakin päälleni. Phill on laittanut yöksi ilmastoinnin päälle ja koti tuntuu viileältä.

Napsautan ensimmäiseksi kahinkeittimen päälle ja mietin, kuinka järkeviä olemmekaan ladatessamme keittimen aina iltaisin valmiiksi. Illalla hommaan menee minuutti, aamulla kaataisin todennäköisesti sekä vedet että kahvinpurut lattialle.

Kissat pyörivät jaloissa ja vaativat ruokaa. Kuivapapanat kilisevät kippoihin ja ahmiminen alkaa. Aamupalaa syödessäni selailen nettiä ja tarkistan työsähköpostit. Maanantaiaamuisin siellä on harvemmin mitään tärkeää. Teen lounasrasiaani salaatin ja yritän päättää, mitä pukisin tänään päälleni. Leggarit. Ehdottomasti leggaripäivä. Sitten onkin jo aika suunnata ovesta ulos.

Tänään pyöräillään. Aamu on lämmin, mutta ilma tuntuu vielä raikkaalta. Matkaa töihin ei ole kuin vajaa viisi kilsaa eikä siihen kulu juuri viittätoista minuuttia kauempaa. Töihin päästyäni olen jo ihan hereillä ja mietin, miksi pyöräily on vaihtunut viime aikoina niin usein autoiluun. Voisin syyttää päivättäin mukaan otettavaa tavaramäärää, kiireisestä arjesta johtuvaa multitaskausta, kuumuutta tai sitten ihan vain laiskuutta. Valitse sinä.

Aamu sujuu aika rauhakseen. Ensimmäisellä lapsella on maanantai blues, mutta se hälvenee pian kunhan päästään vauhtiin. Kuuntelemme hetken musiikkia ennen kuin muita lapsia tulee paikalle. Pienen pojan toive on Phill Collins. Siis ihan oikeasti! Phill Collinsin jälkeen kuuntelemme yhden kappaleen Moana -elokuvasta ja vaihdamme iPadin leikkeihin. Aamun ankeus on häivytetty.

Päikkäriaikaan minulla ja työparillani on joka maanantaiseen tapaan kaksi tuntia yhteistä suunniteluaikaa. Tällä viikolla meillä ei ole oikeastaan jurikaan suunniteltavaa tai tehtävää, joten suuntaamme kulkumme läheiseen kahvilaan, missä juttelemme lapsista ja vähän muustakin. Kylmä piparminttutee virkistää, vaikkei siinä olekaan kofeiinia.

Töihin palatessamme on kello jo kolme, eli jäljellä on vain yksi työtunti. Syömme välipalaa ja valmistaudumme uloslähtöön. Neljältä huikkaan ja heilutan heipat ja pyöräilen kotiin. Nyt on jo sen verran lämmin, että matkalla tulee hiki.

Kotiin päästyäni syön välipalaksi banaanin ja päätän tehdä tunnin joogaharjoituksen. Vitsit, miten hyvä olo siitä tuleekaan! Sitten suihkuun ja vielä hetkeksi huomisen Effective Parenting tuntisuunnitelman kimppuun.

Hieman seitsemän jälkeen tulee valmista ja pian on valmis Phillin kokkaama illallinenkin. Syömme kylmää (mukailtua) Gazpacho -keittoa ja lohivoikkareita. Katselemme samalla jakson Unbreakable Kimmy Schmidt -sarjaa.

Etsi kuvasta Kisu

Siivoan keittiön ja leikin Possun kanssa. Kisukin intoutuu leikkimään (kunnes muistaa olevansa leidi ja leikkivänsä vain meidän katseilta piilossa).

Loppuilta menee tuttuun tapaan blogia kirjoittaen ja rentoillen. Huomenna on edessä pitkä päivä ja tarkoitus olisi mennä aikaisin nukkumaan. Toteutus jää nähtäväksi...

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Sunnuntai 17.9.

Herään hieman ennen kahdeksaa. Possu on tehnyt pesän jalkojeni väliin ja Kisu tuijottaa meitä yöpöydältä. Kun liikahdan pikkuisen, on peli menetetty. Kumpikin kissa kehrää ja porrää nyt naamassa kiinni. Käyn ruokkimassa kissat, mutta tulen vielä takaisin sänkyyn pötköttelemään. Phill nukkuu edelleen. Tai siis ainakin yrittää.

Nousemme puoli ysiltä, kun keittiöstä kuuluu pussin rapinaa. Kissat ovat päättäneet ryöstää pöydälle unohtuneet quinoa chipsit yhteistyöllä. Kisu häärii pöydällä ja pudottelee raksuja lattialle Possun syötäviksi. Kiitos ihanat... Päätämme tehdä aamupalaa, hengailla kotona ja lähteä sitten salille. Meillä on iltapäiväksi suunnitelmia, mutta koko aamu ihan avoin.

Aamupalaksi aamupalavoikkareita, eli leivän välistä löytyy tuorejuustoa, tomaattia, paistettu muna ja salaattia. Lisäksi mangoa, viinirypäleitä ja kahvia Niiskuneitimukista. Sunnuntaiaamut ovat parhaita!

Vietän aamun paperihommien kimpussa. Teen uuden roolbookin syksyn lauantaikurssilleni. Yksinkertaista, mutta aika tylsää datan lisäilyä. Nyt se on kuitenkin tehty ja mieli on luonnollisestikin hyvä.

Seuraavaksi muistan, että pyörän kumit pitää pumpata huomista varten ja lukkokin on hukassa jossain autotallin kaaoksen kesekellä. En ole ajanut pyörällä töihin aikoihin, mutta nyt on pakko tsempata, koska saimme auton korjausajan vasta ensi perjantaille. Meillä on luottokorjaaja, jota emme ihan hevillä vaihda. Lukon etsinnässä menee hetki ja vereenpaineet meinaavat nousta sotkun keskellä, mutta vihdoin löydän edes yhden toimivan lukon avaimineen.

Kun kaikki hommat on hoidettu, on kello jo pitkälti yli yksitoista. Päätämme vaihtaa salin kuuden kilsan juoksulenkkiin ja korttipakkatreeniin. Tällä kertaa hertat ovat tuulimyllypunnerruksia (windmill push up), ruudut lankkuasennosta käden ojennus sivulle, ristit jalkakyykky + polvi ylös +kotrolloitu vaaka ja padat kyykky ja jalan ojennus sivulle. Ässät ovat lakkupitoja 120 s., 90 s., 60 s, 30 s., jätkät 10 x supermies punnerruksia, kuningattaret 20 x russian twist ja kunkut 10 x selänmakuulta rullaten ja hypäten ylös.

Hiki lentää ja etenkin olkapäät tuntuvat olevan tänään kovilla!

Yhdeltä tulee valmista ja suihkun jälkeen onkin taas nälkä. Phill tekee meille crepejä, joiden täytteenä on kalkkunaa, salaattia ja aurinkokuivatuista tomaateista valmistettua pestoa. Crepejen lisäksi syömme minttuista omenakurkkusalaattia. Mielettömän hyvää!

Lounaan jälkeen tulee melkein kiire, sillä meidän pitäisi ehtiä uberilla downtowniin puoli kolmeksi. Edessä on Social Cycle, eli panimokierros jättimäisellä pyörällä yhdessä kavereidemme kanssa.


Pakko myöntää, että olin kierrosta kohtaan hieman skeptinen, mutta vitsit, että meillä on hauskaa. Poljemme hikihatussa, kuuntelemme classista rockia, piipahdamme kolmessa baarissa ja saattaapa joku meistä joutua hieman työntöpuuhiinkin.



Kierroksen jälkeen menemme vielä syömään Half Door -ravintolaan ennen kuin tilaamme taas Uberin ja suuntaamme kotiin rauhoittumaan ennen seuraavaa kiireistä viikkoa.

Puolituottoisa Sunday funday oli juuri sitä, mitä kaipasinkin.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Lauantai 16.9

Tänään saan nukkua lauantain kunniaksia puoli seitsemään. Puoli tuntia extraa tekee ihmeitä, varsinkin kun ulkona ei ole puoli seiskalta enää pimeää. Phill jatkaa vielä unia ja siirryn kissat kintereilläni olohuoneeseen tekemään puolen tunnin joogaharjoituksen.

Joogan jälkeen tuntuu hyvältä, niin kuin aina, ja on aamupalan aika. Tänään ei huvita kokkailla puuroa, joten levitän leivälle maapähkinävoita ja mansikoita. Kissatkin saavat ruokaa. Pullerot ovat maukumisesta päätelleen jo melkein nälkäkuoleman partaalla...

Lähden töihin hieman tavallista aiemmin, eli kahdeksalta. Olen saanut uuden syllabuksen valmiiksi ja haluan kopioida sen oppilailleni ennen tunnin alkua. Teillä on vielä rauhallista. Olen liikkeellä Phillin autolla, jota kohtaan minulla on syvä viha/rakkaus-suhde. Phillin vanha Camry on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta autoon liittyy valtavasti muistoja yhteisten vuosiemme varrelta.

Suuntaan töissä ensimmäiseksi opettajien työhuoneeseen. Kopiokone on rikki, ylläri, ylläri. Pitäisi jo tietää, ettei mitään kopiointeja kannata jättää viimetippaan. Oh well... Menen sitten samantien luokkahuoneeseen valmistelemaan päivän puuhia.

Aamu hujahtaa taas aika vauhdilla. Tänään puhutaan perheistä, perhearvoista ja monikulttuurisista perheistä. Juttu luistaa ja joudun jotakuinkin potkimaan viimeiset oppilaat ulos, kun kello lyö kaksitoista. Kirjaan ja tulostan päivän osallistujalistat ja suuntaan kotiin.

Työmatkaan menee lauantaisin vain 15 min ja olen kotona jo ennen puolta yhtä. Koti tuoksuu hyvältä, Phill on viettänyt aamun siivoten. Ihana mies! Meillä työnjako on mennyt aina jotenkin automaattisesti niin, että se siivoaa, jolla on sillä viikolla enemmän aikaa. Viimeaikoina meillä kummallakaan ei ole ollut kauheasti aikaa, joten siivoukset ovat olleet hyvin pintapuolisia. Autan Philliä viimeistelemään siivoukset ja lähdemme lounaalle.

Meillä ei ole päivälle mitään ennalta sovittuja suunnitelmia, joten päätämme ottaa Uberin North Parkiin. Käymme syömässä voikkarit Classic Rock Sandwich Shoppe:ssa ja piipahdamme myös oluelle California Tap Roomiin. Vatsat täynnä käymme parissa kaupassa kiertelemässä ja tapaamme sattumalta myöskin tuttuja.

Kun kaupat on kierretty ja kuulumiset vaihdettu, päätämme kävellä takaisin Normal Heightsin kaupunginosaan. Matka ei ole kovin pitkä (pari mailia, eli reilu 3km) ja ulkona on täydellinen ilma. Kävelemme 30th st. pitkin Adams Avenuelle ja päätämme piipahtaa yhteen lempparipubeistamme heittämään tikkaa. Pelaamme 301 peliä, eli voittaja on se, joka pääsee ensin tasaluvulla 301 pisteestä nollaan. Phill voittaa aika monta peliä, minä viimeisen. Tikan heiton jälkeen pelaamme hetken pingistä, joka on meidän kummankin osalta aikamoista sähellystä, mutta silti ihan hauskaa.

Kävelemme ruokakaupan kautta kotiin ja päätämme pelata Agricola lautapeliä, joka ei ole nimestään huolimatta suomalaista alkuperää. Agricola on loistava kahden pelaajan strategiapeli, mutta kaukana rentouttavasta ajanvietosta. Tykkäämme kuitenkin haastaa itseämme ja toisiamme pelien muodossa ja olemme yleensä aika tasaväkisiä ja äärettömän kilpailuhenkisiä. Selviämme tiukasta pelistä ilman tappelua ja muutenkin hyvillä fiiliksillä.

Pelin jälkeen oli tarkoitus tehdä ruokaa, mutta meillä kummallakaan ei ole oikeastaan nälkä. Päätämme vaihtaa illallisen vesimelooniin, pähkinöihin sekä quinoa chipseihin ja katsella jakson Better Call Saul -sarjaa.

Loppuillan vain olemme. Minä kirjoittelen blogia, luen muiden blogeja ja selailen ties mitä hömppää netissä. Phill pelailee videopelejä. Nukkumaan menen sitten joskus kun väsyttää. Huomenna ei soi herätyskello, jos ei noita karvaisia versioita lasketa.

Possu puhtaiden lakanoiden alla imuria paossa

Olo on hyvä ja rentoutunut. Tällainen on meille aika tyypillinen ja leppoisan mukava lauantai.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Arkea osa 2: Perjantai 15.9

Ajattelin ottaa teidät taas viikoksi kyytiin elämään arkea kanssani. Katsotaan, mitä tästä tulee...

Perjantaiaamu ei ole vielä valjennut, kun ensimmäinen herätyskello pärähtää. Kello on jotain kuuden tietämillä ja ulkona on pilvistä ja pimeää. Phill kaappaa minut kainaloon ja yritän räpytellä silmiäni auki. Tekisi mieli jäädä tähän koko päiväksi.

Phill käy napsauttamassa illalla lataamani kahvinkeittimen päälle ja minä ruokin kissat. Teen aamupalaa ja Phill yrittää etsiä kadoksissa olevia ansiomerkkejään. Hänellä on tänään töissä seremonia, jota varten pitää pukeutua khaki-uniformuun. Merkit ja mitalit ovat joka kerta hukassa tai väärässä uniformussa, mutta aina ne kuitenkin jostain löytyvät.

Syön aamupalaa ja luen community collegen työsähköpostit. Yksi oppilaistani on lähettänyt viestiä, joka on osoitettu professori Veeralle. Hymyilyttää. Ehkä jonain päivänä... Sitten tuleekin taas kiire. Päälle farkkushortsit ja mukavan rento ruutupaita. San Diegossa on ollut viime aikoina tuskaisen kuuma, mutta nyt ollaan taas palattu mukaviin reilun parinkympin lämpötiloihin. Reppuun eväsleipä ja vesipullo ja sitten menoksi.

Tai ainakin melkein... Naapuri on parkkeerannut autonsa taakseni luvattomasti enkä ole laisinkaan varma, riittääkö tila auton peruutteluun kapealta kujalta kadulle. Onneksi on peruutuskamera!Tilaa ei jää montaakaan senttiä, mutta pääsen kuin pääsenkin pois ilman kolhuja tai törtön naapurin etsimistä.

Saavun töihin vähän ennen puolta kahdeksaa eikä paikalla ole vielä yhtäkään ryhmäni lasta. Hoitelen paperihommia puolisentuntia, kunnes saan itselleni seuraa. Ensimmäinen lapsi on pieni poika, joka tulee kouluun aina naama virneessä ja silmät tuikkien. Rakennamme roskiksesta ja parista tyhjästä jogurttipurkista rumpusetin ja laulamme ankoista. Jep, aika rock+meininki. Hetken päästä saamme lisää seuraa ja puoli yhdeksältä saapuu myös työparini.

Kaikilla tuntuu olevan tänään hyvä päivä. On ollut ihana huomata, kuinka pian nämä pienet ovat sopeutuneet ja kuinka paljon uutta he oppivat joka päivä. Saan paljon spontaajena haleja ja iloisia hymyjä.

Aamu menee hujauksessa ja pian on jo päikkäriaika aka minun ruokataukoni. Päätän käydä kirjastossa hakemassa kirjoja lauantaituntiani varten. Takaisin lähtiessä auton moottorin varoitusvalo syttyy näytölle. Perhana! Viesti Phillille, joka vakuuttaa, ettei ole syytä paniikkiin. Auto kestää kyllä ajelut takaisin töihin ja kotiin ja vielä vähän päälle. Toivottavasti kyse ei ole mistään isosta ja kalliista...

Iltapäivä menee töissä aamuakin nopeammin. Kaikilla on edelleenkin hyvä fiilis ja päätämme pitää pienen tanssihetken Jack Johnsonin tahtiin. Yhden lapsen äiti kävelee tilanteeseen ja repeää nauramaan. Hän kiittelee meitä hyvästä työstä ja kertoo lapsensa rakastavan koulua ja opettajiaan. Tuollainen palaute tuntuu aina hyvältä.

Pääsen kotiin neljältä ja ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun, Phill on kotona ennen minua. Hän on kerinnyt jopa kauppaan ja varaamaan ajan autokorjaamolle ensi viikolle. Ennen tämä kuvio oli itsestäänselvyys, nyt hyvin harvinaista herkkua. Päätämme lähteä juoksulenkille vaihtamaan päivän kuulumiset. Juoksemme viisi kilsaa ja teemme päälle kolme kierrosta kyykkyjä (40), vatsoja (30) ja punnerruksia (20). Sitten suihkuun ja illallisen tekoon. Korkaamme syksyn ekat kurpitsaoluet. Nam!

Kokkailut ovat olleet viime aikoina minun hartijoillani ja ruuatkin sen mukaisia simppeleitä ja terveellisiä perusaterioita. Tänään Phillillä on aikaa ja lautaselle päätyy shiraishi bowl. Tupla nam! Tämä on niitä laivastoelämän parhaita puolia: Yhteinen aika on kultaakin kalliimpaa ja sitä osaa todellakin arvostaa.



Loppuilta kuluu sohvalla herkutellen ja telkkaria katsellen. Huomenna vielä aamuksi töihin ja sitten alkaa viikonloppu!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Syyskuun hyvästejä ja alkuja

Facebookin muistot saivat minut jälleen kerran oivaltamaan jotain uutta syyskuusta: Sen lisäksi, että silloin alkaa opettajan uusi vuosi, on syyskuuhun kuulunut viimeisen kymmenen vuoden aikana monenmoisia hyvästejä ja uusia alkuja.

Kymmenen vuotta sitten olin saapunut hetki sitten Bostoniin ja heti syyskuussa tapasin myöskin Phillin. Apua, jo kymmenen vuotta sitten!?

Yhdeksän vuotta sitten palasin syyskuussa Bostonin ja Hawaijin jälkeen takaisin Suomeen viimeistelemään opintojani. Hyvästien sanominen oli rankkaa, vaikka toisaalta Jyväskylään olikin helppo palata tuttujen opintojen ja ihanien ystävien keskelle.

Kahdeksan vuotta sitten palasin jälleen kerran Suomeen Hawaijilla vietettyjen kolmen kuukauden jäljiltä. Muutin Järvenpäähän tuntematta sieltä ketään ja aloitin ekaa kertaa elämässäni työt lastentarhanopettajana.

Seitsemän vuotta sitten palasin, yllätys, yllätys, taas kerran Hawaijilta Suomeen. Sormessani kimmelsi uutukainen kihlasormus ja kotipaikaksi valikoitui seuraavaan kevääseen asti Helsinki.

Kuusi vuotta sitten muutimme Hawaijilta New Hampshireen. Olimme menneet heinäkuussa naumisiin ja intoilimme ekan yhteisen kodin sisustamisesta. Aloittelimme onnellisina yhteistä loppuelämäämme.

Viisi vuotta sitten emme muuttaneet tai lähteneet minnekään. Ah, miten ihanan tasapaksua.

Neljä vuotta sitten olikin sitten taas aika muuttaa. Tällä kertaa New Hampshiresta San Diegoon, missä olemmekin sitten viihtyneet jo hämmentävän pitkään ja älyttömän hyvin.


Jos siis noihin edellisiin syyskuisiin muutoksiin vertaa, ovat nämä tämän syksyiset elämäntilannemuutoksemme olleet loppujen lopuksi hyvin pieniä. Ja hyvä niin! Juuri nyt on ihan valtavan hyvä olla tällainen puolijämähtänyt arjen rakastaja ja jatkaa San Diego -juurien kasvattamista yhä syvemmälle Kalifornian multaan.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Opettajan mietteitä

Viimeaikoina on tullut kirjoitettua harvinaisen paljon työjutuista. Selitykseksi voisin tarjota sitä, että töitten parissa menee viikottain aika paljon aikaa, mutta josko nyt kuitenkin lähestyttäisiin asiaa hieman positiivisemmasta näkökulmasta ja todettaisiin, että  minulla on juuri nyt on ihan mielettömän hyvä fiilis töitten suhteen.

Uusi lukukausi uuden ryhmän ja työparin kanssa on lähtenyt vauhdikkaasti ja iloisesti käyntiin. Opetan nyt neli- viisivuotiaiden sijaan ihan pieniä, mikä on melkoinen muutos viime vuosien preschool painotteiseen työsarkaani. En ollut asiasta aluksi kovinkaan innoissani, mutta nyt on jo pakko myöntää, että pienten kanssa on oikeastaan ihan kivaa. Ongelmat ovat ihanan pieniä ja päivittäin tapahtuva ja konkreettisesti huomattava oppiminen aivan valtavan suurta.

Päivätyöni lisäksi opetan community collegella nyt lauantaituntini lisäksi myös tiistai-iltaisin Effective Parenting -kurssia. Tiistaituntini oppilaat ovat vain ja ainoastaan aikuisia, joten kaikkien opettamieni ryhmien ikähaitari on hyvin laaja ja taustat monimuotoisia.

Tässä pieniä tunnelmapaloja, pysäyttäviä hetkiä ja onnistumisia parin viime viikon varrelta:

Hieman alle kaksivuotias lapsi kohottaa puupalikan ilmaan ja luulen hänen huitaisevan sillä vieressä seisovaa kaveria. Palikka pysähtyy kuitenkin juuri ennen kaverin päätä ja lapsi silittää hellästi kaverin kättä minua tuijottaen. Silmät kysyvät: Menikö tämä nyt oikein?

Nelivuotias tyttö, viime vuoden oppilaani, huomaa minut pihan toiselta puolelta ja juoksee täyttä vauhtia syliin. Halaan tyttöä ja kerron, että minulla on ollut ikävä häntä ja hänen halauksiaan. Kun teen lähtöä, tyttö pyytää odottamaan vielä hetken ja juoksee hakemaan kaverinsa paikalle. Do you wanna get a Veera hug, too? Pian ympärilläni on kahdeksan (enemmän tai vähemmän tuttua) lasta halaamassa. 

Pieni, alle kaksi vuotias, on surullinen kun äiti on lähdössä. Kun äiti ojentaa lapsen minulle, painautuu pieni tiiviisti syliini, mutta itku jää tulematta. Käymme ikkunassa heiluttamassa, juttelemme tulevasta päivästä, sylittelemme vielä hetken ja sitten lapsi onkin valmis leikkimään. Pian hän jo nauraa kavereiden kanssa jutuille, joita kukaan muu ei voi ymmärtää.

Pieni poika syö lounasta, ihan itse tietenkin. Poika on viihtynyt pöydässä jo lähemmäs tunnin. Kun yritän ehdottaa, että olemme varmasti jo all done, katsoo poika minua kulmat kurtussa, mutta silmät hymyillen ja ilmoittaa viittomalla, että  hän syö vielä.

Aikuinen oppilaani kertoo tulleensa kurssilleni, koska haluaa olla lapselleen isä, ei kaveri. I need to be a better role model, you know. But I dunno how. I never had one.

Toinen aikuinen oppiilaani kertoo olevansa Ukrainasta. Hän toivoo oppivansa kurssilla lisää lasten kehityksestä, jotta voisi ehkä jonain päivänä avata oman päiväkodin kotimaassaan.



 Opettajan työ on välillä rankkaa, mutta myöskin todella palkitsevaa. Muutos lähtee yksilöistä ja juuri nyt koen oikeasti vaikuttavani aika monen ison ja pienen elämään ja tulevaisuuteen, joko suoraan tai välillisesti.