keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Jälkijunassa

Olen monien trendien suhteen jälkijunassa matkustava takinkääntäjä.

Marimekon olkalaukkuja löytyi Jyväskylän Yliopiston kampukselta kaikissa sateenkaaren väreissä lähes jokaiselta vastaantulijalta. En osta, kun kerran kaikilla on... Kunnes sitten ostin ja kuljetin laukkua mukanani aivan kaikkialle Hawaijia, Bostonia ja Amsterdamia myöten.

Fjällrävenin ketturepun kohdalla olin vieläkin hitaampi ja jääräpäisempi. Niitähän on kaikilla. Ja kuka aikuinen nyt reppua käyttää...? San Diegossa niitä ei ollut kuitenkaan vielä vuosi sitten juuri kenelläkään muulla kuin tällä mielipiteensä vaihtaneella reppujen tehokäyttäjällä. Nyt niitä onkin sitten kaikki kaupat ja North Park pullollaan. Mutta hei, teknisesti ottaen minä en ollutkaan jälkijunassa vaan trendin aloittaja! Ja minun reppuni on päässyt sentä metsäänkin.

Birkenstockit. Onhan ne varmaan ihan hyvät jalassa jos olet sairaanhoitaja, mutta ei nuo susirumat sandaalit kyllä kaupungin kaduille kuulu. Paitsi, että nyt kuuluvat. Sopivat ketturepun kanssa hyvin, käyvät töissä ja vapaalla ja näyttävät hyvältä tiukkojen farkkujen ja etenkin joogatrikoiden kanssa. Ja ovat muuten ihan älyttömän hyvät jalassa.

Hydro Flask, miksi? Mikä tahansa vanha vesipullo käy ihan hyvin. Turhaa hifistelyä. Vai onko sittenkään? Onhan tämä aika ekologista ja vesi pysyy nyt oikeasti kylmänä. En osta pullovettä enää oikeastaan ikinä enkä taatusti lisää elimistööni ylimääräisiä kemikaaleja. Ja onhan se ihan kivan näköinenkin...

Game of Thrones. En kato. Ei kiinnosta, vaikka kaikki muut puhuukin siitä koko ajan. No okei, ehkä yksi jakso. En mä siitä aio kuitenkaan tykätä. Siis heti seuraavan jakson jälkeen lopetetaan (tältä päivältä).


Minkähän takin kääntäisin seuraavaksi...?

4 kommenttia:

  1. Hihii, voin niin kuvitella. Mulla ei ole noista vielä mitään. Mutta aikoinaan kun pillifarkut tuli muotiin niin käytin leveälahkeisia farkkuja vaikka kuinka kauan. Kunnes ostin ne pillifarkut ja saappaat. Joita ilman ei enää voisi elää ja leveälahkeiset tuntuu järkyttäviltä. Vaikka eikös ne ole taas muodissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyäänhän on jopa mammafarkut muodissa. Siinä on taas yksi trendi jota pidän (vielä toistaiseksi) järkyttävänä. Katsotaan, milloin löytyy ekat yksilöt kaapista :D.

      Poista
  2. Mulla kävi House of Cardsin kanssa samalla tavalla....en katso, en katso....katsonpas....kaikki kaudet putkeen :)
    Neonväriset vaatteet ovat sellaisia, joita en enää IKINÄ päälleni laita vaikka kuinka olisivat muodissa - sen verran tuli yliannostusta aikoinaan. Nyt on jo niin vanha ettei tarvitse muodin mukana kulkea ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, neon värit... Minulla oli joskus neonkeltainen pipo, joka oli tosi makee. Tällä hetkellä minulta löytyy neon värejä vain urheiluvaatteista, mutta vannomatta paras.

      Poista