sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Sunnuntai 24.12.

Jouluaattoaamu alkaa kellon pirinällä. Phill lähtee töihin. Philille napsahti jouluaaton duty päivä, sillä jonkun on aina pakko olla paatilla. Nousen sanomaan Phillille heipat, mutta palaan vielä takaisin peittojen alle. Väsyttää, muttei nukuta. Possu metsästää peiton alta pilkottavia varpaitani.

Kahdeksan aikoihin luovutan ja nousen keittämään kahvia. Syön aamupalaa sohvalla peiton alla ja katselen vlogeja. Kisu nukkuu leuka läppärin näppäimistöllä ja Possu korissa. Heitimme viime viikolla kissojen lempisängyn (aka pahvilaatikon) roskiin, koska se alkoi olemaan aika huonossa kunnossa. Väsäsimme tilalle uuden ihan oikeasta sängystä ja vanhasta korista. Sängystä tuli yllättäen kuumaa kamaa kissojen keskuudessa. Hämmentävää!

Hieman ennen yhdeksää soitan äidille ja isälle Suomeen. Aattoilta alkaa olemaan siellä jo pitkällä. Vaikka olenkin viettänyt viimeisen kymmenen vuoden aikana vain yhden joulun Suomessa, on jouluna aina erityisen ikävä. Puhelun päätteeksi päätän syödä piparin. Pala Suomen joulua löytää tiensä San Diegon aamuun.

Hengailen vielä hetken sohvalla ja lähden sitten lähikauppaan ostamaan eilen unohtuneen appelsiinin ja talouspaperia. Vaihdan tutun kassan kanssa joulukuulumiset ja kävelen kotiin. Kaupan parkkiksella vallitsee todellinen sotatila ja päätän, etten lähde tänään autolla minnekään. Juhlapyhät eivät välttämättä tuo aina esiin ihmisten parhaita puolia.

Kotiin saavuttua juttelen hetken Phillin kanssa puhelimessa ja teen sitten leipätaikinan jääkaappiin odottamaan huomista. Päätän lähteä kävelylle ja tsekata, löytyisikö Adams Avenuen putiikeista mitään kivoja viimehetken lahjoja.


Kävelyn jälkeen paketoin vielä viimeiset lahjat joululauluja kuunnellen.  Hengailen hetken kotona, mutta levoton mieli kaipaa juoksulenkille. Juoksen naapuruston katuja ristiin rastiin ja nautin auringon lämmöstä. Tänään on jotakuinkin täydellinen sää.

Ostimme vahingossa vähän kyseenalaista lahjapaperia

Lenkin jälkeen päätän tehdä jotain todella epä-Veeramaista ja menen kylpyyn. Sain yhdeltä lapselta lahjaksi mantelin ja hunajan tuoksuisen kylpypommin ja tekee mieli kokeilla, voisinko olla kylpyihminen. En ole, mutta tulipa kokeiltua.

Kylvyn jälkeen teen ison kulhollisen lehtikaalisipsejä ja alan katsomaan jouluista romanttista komediaa. Katson vielä perään La La Landin ja kirjoitan Phillin joulukortin valmiiksi.



Loppuillan aion viettää sängyssä uusimman Leena Lehtolaisen kanssa. Huomenna on joulu ja mikä vielä parempaa, kun Phill tulee huomenna aamulla töistä kotiin, on meillä edessä viikonpäivät yhteistä vapaata.

Ihanaa joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti